15.1.2016

Angry Birds x 2


Vuoden ensimmäiset käsityöt valmistuivat heti uuden vuoden jälkeen, kuvaaminen ja tänne kirjoittaminen vain on hieman viivästynyt. Nämä lintuset kerkesin aloittamaan ennen lupaustani, joten ne tein vielä valmiiksi ennen langatonta tammikuuta (joka on ollut muuten todella vaikea).

En henkilökohtaisesti tiedä mitään Angry Birds-jutuista, koskaan en ole peliä pelannut ja muutenkin koko "juttu" on mennyt minulta täysin ohi. Lintujen kuvia piti käydä googlettamassa, jotta ilme ja olemus tulisi julki myös tässä virkatussa versiossa oikeanlaisena.


Syy näiden lintujen tekoon oli Novitan messukoju, kun Kädentaidot-messuilla näitä virkkauspaketteja jaettiin ilmaiseksi. Paketissa oli langat, virkkuukoukku sekä ohjeet. Paketista sai tehtyä kaksi punaista lintua, jotka sopivasti meneekin kummipojalleni sekä hänen isoveljelleen maanantaina talvipäivän tuliaisiksi :)

Ohjeet olivat selkeät ja helpostihan tällaiset linnut pyöräytti. Ainoana miinuksena sanoisin huonot kuvat, joista ei tämmöinen "Angry Birds-sivistyksen" ulkopuolella kasvanut saanut mitään otetta. Jos olisin kuvan mukaan tehnyt, niistä olisi tullut vain punatulkut, joilla on vahvat kulmakarvat. Itselleni on kuitenkin tärkeää, että jos tehdään joku selkeä ja tunnettu hahmo, sen pitää yrittää näyttää mahdollisimman paljon alkuperäiseltä esittäjältään. No, nämä ovat näitä mielipidejuttuja. Varmaksi tiedän kuitenkin sen, että lintujen vastaanottajat ovat sen verran kriittisiä, joten omat "punatulkku-Birdsit" ei varmasti olisi mieluisat versiot.

Vihaiset linnut aloitti laihikseni rauhallisella aloituksella. Lankalaihis alkoi 94 gramman kulutuksella, kun täytteisiin laitoin hieman langanpätkiä mukaan.



Tästä on hyvä aloittaa uusi kutomis/käsityövuosi!

2 kommenttia:

  1. Ihania Angry birdseja. Itse on myös noita virkannut, mutta hieman suuremmassa koossa.
    Ensimmäinen työ tältä vuodelta takana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensin ajattelin tehdä yhden ison, mutta kun tuliastensaajia oli kaksi, niin teinkin pikkulinnut molemmille :) Ekat työt molemmilla plakkarissa, tästä se alkaa! Itse pitää malttaa vielä tämän kuun loppuun, että puikot alkaa heilumaan, lupauksesta on pidettävä kiinni, vaikka kuinka vaikeaa se onkin.

      Poista