6.1.2016

Kuukauden tuote 1/2016 - Dabba Kukkaisvesi: Kamomilla

Vuoden 2016 ensimmäinen kuukauden tuote on valittu! Tämän kun sain käsiini se oli menoa. Meidän yhteinen taival alkoi Keidas By Lumon kasvohoidosta sekä hoidon tehneen Miian suosituksesta. Sen jälkeen kaikki on ollut kuin ruusuilla tanssimista :)


Dabba kukkaisvedet ovat Latviasta kotoisin ja kaikki tuotteet ovat Ecocert-sertifioituja sekä 100% luonnollisia ja 99% luomuaineksista koottuja. He käyttävät pohjoisen alueen kasveja, joista he luovat laajan tuotesarjansa. Tuotteita on niin herkälle, rasvaiselle, normaalille, väsyneelle kuin stressaantuneelle iholle. Jokaiselle löytyy varmasti jotakin.

Oma herkkä, punoitukseen taipuvainen ja pinnaltaan kuiva ihoni, on pitänyt erittäin paljon tästä kamomillaa sisältävästä kukkaisvedestä. Ainesosat tässä ihanuudessa ovat huikeat, niitä on nimittäin kaksi; kamomillavesi sekä fermentoitu retiisi. Mitään ylimääräistä ei ole laitettu sekaan, niillä mennään, mitkä toimii!

Tuoksu oli ensimmäisillä kerroilla mielestäni hieman tunkkaisen oloinen, mutta nyt olen jo ihastunut tuohon maanläheiseen tuoksumaailmaan. Ei mikään raikkauden perikuva, mutta ei paha tuoksu missään nimessä. Ja koska tuotteessa ei tosiaan ole mitään ylimääräistä, tuoksu on täysin luonnollisen kamomillan ja retiisin yhteistyötä, ja sehän käy minulle vallan mainiosti!

Sumuttelen tätä aamuin/illoin puhdistetuille kasvoilleni, heti kasvoveden jälkeen. Nautiskelen hetken ihanasta raikkaasta tunteesta, kunnes laitan seerumin tai kasvovoiteen siihen päälle. Vaikka suihkuttelen kasvot aika kosteiksikin, kukkaisvesi haihtuu yllättävän nopeasti. Matka vessan peilin edestä makuuhuoneeseen ehtii jo kuivattamaan kamomillaveden kasvoilleni.

Dabban kukkaisvesiä voi ostaa yksittäin 100ml pulloissa sekä he ovat tehneet kaksi erilaista matkasettiä, joissa pääsee tutustumaan kolmeen tuotteeseen 50ml matkakoossa.

Dabbaa löytyy monistakin eri kaupoista. tässä muutama vaihtoehto:

Biodelly, 16,70€
Jolie, 16,60€
Ruohonjuuri, 16,50€
Hyvinvoinnin tavaratalo, 17,50€


Suosittelen!


2 kommenttia:

  1. Minulla on käytössä ihan sama putelli ja tykkään myös kovasti! Kaikki Dabban kokeilemat kukkaisvedet ovat olleet ihania. <3 Allekirjoitan tuon tuoksun, omaan nenääni se myös oli aluksi tunkkaisen tuntuinen, mutta siihen tosiaan tottuu. Ja minusta on hyvä välillä altistaa nenä uusille tuoksuille, luulisi, että se piristäisi mieltä ja aivoja jo sillä tavalla. :D

    Itse olen käyttänyt näitä kasvoveden tapaan. Aamuisin tosin pyyhin kasvot misellivedellä ja sen jälkeen suihkuttelen tätä kasvoille. Seerumi ja öljy imeytyvät kosteutetulle iholle paljon paremmin. :) Saatan myös joskus kiinnittää meikin suihkuttelemalla tätä hennosti meikkipohjani päälle. Tykkään tosi paljon nuiden sumuttimesta, siitä tulee ihanan hienojakoista suihketta! Missään muussa kasvosuihkeessa ole törmännyt noin hyvään. :) Toisin sanoen, Dabba on minulle rakkautta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Juu, kyllä nämä Dabban vedet ovat tulleet jäädäkseen minunkin kasvojenhoitorituaaleihini. Sumu on juuri ihanan pehmeän utuinen ja tuntuu oikeastikin siltä että iho on voinut paremmin dabban ansiosta. Yhdyn siis mielipiteeseesi, Dabba <3

      Poista