3.2.2015

Lankalaihis - Väliaikatiedote

Lankalaihiksen kanssa on hieman tahti hidastunut... ennenkuin se ehti oikein edes lähtemään käyntiinkään. Puikkoja on jumissa muutamassa eri työssä.



Yksi sukkaprojekti ei nappaa alkuunsakaan, tuntuu ettei siitä tule koskaan valmista. Olen aloittanut sen jo viime syksynä ja ensimmäinenkään sukka ei ole vielä valmis. Noh, kaikki aikanaan.




Toinen sukkaprojekti on aloitettu ainakin neljä kertaa alusta, koska ohjetta täytyy soveltaa paksummalle langalle ja kaikki menee tietysti joka kerta pieleen. Varsi on joka kerta ollut ihan hyvä, mutta kuviokohdasta tulee aina liian kireä.
Nyt tulossa oleva alku vaikuttaa lupaavalta. Se on vaan mukava kun alkuun täytyy tehdä kunnon pätkä joustinta ennen kuvio-osuutta. Sitten vasta näkee, onko sukassa tarpeeksi silmukoita meikän paksuun pohkeeseen :) Mielenkiinto on alkanut hieman hiipua sitäkin projektia kohtaan, mutta tiedän sen taas kohta sytyttävän, kunhan pidän siitä ensin hiukan lomaa.





Kolmas projektini on rakkaalle miehelleni tehtävä pipo, jonka niin ikään olen aloittanut nyt neljännen kerran uudelleen. Ensimmäisen kerran sitä on tehty jo syksyllä ja nyt se oli jo virkattu muutamaa kerrosta vaille valmiiksi, mutta siitä ei tullut sellaista kuin piti. Virkattu versio purettiin ja tilalle tuli neulottu/kudottu versio, joka nyt täyttää kaikki toiveet ja näyttää todella hyvälle. Pipo varmasti valmistuu lähiaikoina, kunhan taas innostun :)





Mutta hommia kyllä yritetään tehdä koko ajan :)

2 kommenttia:

  1. Montako silmukkaa on pipossa? Itse kun yritin neuloa pipoa siitä tuli aina liian iso,mikä olisi seitsemän veljes langalle sopiva määrä? Naisten pipoon?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymyksistä! :) Piposta on juuri uunituore postaus tehty, käypä sieltä katsomassa tarkempaa tietoa! Silmukkamäärä riippuu hiukan halutusta kireydestä/koosta sekä käsialasta, mutta varmasti 100-120 silmukkaa voisi olla kokeilemisen arvoista. Kannattaa myös käydä katsomassa vaikka novita.fi sivustolta suoraan seitsemälle veljekselle suunniteltuja pipoja, niissä varmasti on koot kohdillaan :)

    VastaaPoista