18.2.2015

Gluteenitonta - Pullaa kolmessa muodossa

Laskiaistiistaina piti ehdottomasti leipoa muutamat laskiaispullat. Tein sen verran reilumman taikinan, että sain tehtyä myös muutakin kuin pelkkiä peruspullia. Korvapuusteja en ole tehnyt kertaakaan gluteenittomalla ollessani, niitä siis aivan varmasti piti tehdä. Tiesin, että taikinaa jäisi vieläkin yhteen pellilliseen, joten päätin testata netistä löytämääni pitkoa. Se näytti helpolta ja kivalta vaihtelulta aina niiden perus rahkapullien rinnalla.

Pullataikinan ohje on sama kuin aikaisemminkin, jonka löydät täältä. Taisin siihen vain hiukan heittää vielä ksantaaniakin sekaan, niin ja kun ei ollut sokeria tarpeeksi, pistin lisäksi tomusokeria. Hyvin onnistui :)


Jaoin taikinan kolmeen osaan, josta ensimmäisestä tein normipullia. Niistä sitten väännettiin tietysti perinteisiä laskiaispullia, vadelmamarmeladilla sekä vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella.

Kerrankin pursotus onnistui :)


Toisen osan käytin korvapuusteihin, joihin laitoin siedätyshoidoksi myös ihan hiukan kanelia. Meillä kun on kaneliherkkä taloudessa. Lisäksi välissä on juoksevaa margariinia, ruokosokeria sekä vaniljasokeria.

Juuri uunista tulleita herkkuja

Maistuis varmaan sullekin?


Kolmas osuus oli varattuna pitkolle. Pitkon tekoon hyvä ja selkeä ohje löytyy täältä. Laitoin vain tosiaan rahkan tilalle vaniljakreemiä. Taikinasta tuli kaksi noin 25 cm pitkää pitkoa, jotka ovat noin 15 cm leveitä. Ihan mukavan kokoisia siis :)

Kuviointi on mukavan erilainen, mutta helppo ja nopea tehdä.



Ihanaa vaniljakreemitäytettä ja vadelmamarmeladia, nam!



Täällä mennään siis huumaavassa pullantuoksussa kohti viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti