18.1.2015

- Jämälankaylipolvenvillasukat -

Nyt ne ovat valmiit!! Uudet, ihanat ja tolkuttoman lämpimät pitkät villasukkani <3 Olen niiiiiin onnellinen näistä! Miksi en ole tehnyt näitä jo aikaisemmin?!!! Sukat istuvat jalkaan todella hyvin ja viihdyttävät silmääni kaikilla väreillään. Näistä ei voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle, katsokaa vaikka itse:



Lankaa kului yhteensä 217 g ja kudoin ne 3,5 puikoilla. Lankoina on toiminut Nalle, 7 veljestä, sekä muita suurinpiirtein samanvahvuisia lankoja. Ja tietysti ohuet langat on kudottu sekaan kaksinkertaisina.

Langat ovat todellakin kaikkia mahdollisia jämiä, joiden kaikkien alkuperästä ei ole edes tietoa :) Nyt ne on kuitenkin käytetty ja ei voi olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Raitojen olen antanut mennä vaan langan loppuun saakka, en ole piitannut kerroksien täyttymisestä, näin ei jäänyt yhtään ylimääräisiä langanpätkiä, vaan kaikki pystyi käyttämään tehokkaasti.




Tällaisia hauskoja yllätyksiä löytyi vanhojen langanloppujen sisältä:







Ehkä näiden vyötteiden olikin jo aika päästä eläkkeelle ja päästä suoristumaan taitoksistaan :) 




Jos joku osaa sanoa, milloin näitä vyötteitä on näkynyt kaupoissa, jaathan tietosi. Kiinnostaa kovasti, kuinka kauan nuo keränloput on ollut käyttämättä...:)


2 kommenttia:

  1. aivan mahtavat sukat!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kauanko meni aikaa kun olet ne kutonut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Sukat olen näköjään aloittanut 12.1. ja tein pelkät vihreät alut silloin. Valmiiksi sain ne 17.1. päättelyineen päivineen eli 5 päivää meni näiden ihanuuksien kanssa. Oletin sukkien tekemiseen menevän paljon kauemmin aikaa, mutta kun tekee epämääräisen mittaisia raitoja, into tehdä aina seuraava ja seuraava raita kasvaa ja sukkaa tulee kuin itsestään :) Ehdottomasti parhaimpia juttuja vähään aikaan, mitä puikoilla olen saanut aikaiseksi!

      Poista