7.10.2014

Kasvovoiteet - Neil's Yard Remedies Nourishing Orange Flower

Luonnonkosmetiikkaan siirryttyäni, ensimmäisenä hommasin päivä- sekä yövoiteen. Ihoni on aina ollut todella oikukas ja rasvojen löytäminen on ollut lähes mahdotonta. Ennenkuin päätin siirtyä luonnollisempaan muotoon, käytin apteekista saatavaa Vichy-tuotesarjaa. Pikkuhiljaa ihoni kuitenkin alkoi reagoimaan myös tälle sarjalle ja ihottumani vain paheni. Saatoin rasvata parhaimmillaan noin 10 kertaa iltapesun jälkeen naamaani, ettei se olisi aamulla aivan halkeamilla. Silloin käämit meni lopullisesti ja päätin alkaa kyselemään apua muilta kuin kemikaalitäytteisten tuotteiden edustajilta. Sain Jolien tytöiltä todella mahtavaa palvelua ja muutaman keskustelun jälkeen lähti tilaus matkaan...

(Anteeksi huono kuvanlaatu)
Neil's Yard Remedies- sarja houkutteli minut huumavan ihanalla appelsiinin kukan tuoksulla ja äärettömän hyvin imeytyvillä tuotteilla. Ihoni on pintakuiva, herkkä ja myös osittain rasvoittuva, mutta tilanne muuttui jo heti muutaman käyttökerran jälkeen. Ihoni ei ole koskaan ollut tasainen ja siisti, vaan aina on joku näppylä jossakin, mutta nämäkin ongelmat vähentyivät huomattavasti.
Kun olin käyttänyt rasvoja muutaman viikon ja lähdin vanhempien luokse viikonlopuksi, äitini tokaisi saunan jälkeen mulle että, " hei, sun iho ei ole enää ollenkaan sellanen kirjava. Mitä sä oot sille nyt laittanu?". Sillon tajusin kunnolla itsekin, kuinka hyvin ihoni vihdoinkin voi!


Päivävoide on ihanan kevyttä, nopeasti imeytyvää ja raikasta tavaraa. Aamupesun jälkeen on ihana levittää tätä kasvoille ja tuntea, kuinka iho virkistyy ja kosteutuu kunnolla! Hetken päästä voi jo alkaa ehostamaan itseään päivän koitoksiin. Rasva ei aiheuta mitään ongelmia meikkipohjaa tehdessä, päinvastoin.
Pullossa on 100ml voidetta joka riitti itselläni reilu puoli vuotta jokapäiväisessä käytössä. Pullo on kaunista tumman sinistä lasia ja tähän kuuluu myös hyvä pumppu. Pumppu puuttuu kuvasta, koska pullo oli jo lentämässä lasin keräykseen, kunnes tajusin ottaa siitä vielä kuvan. Pumppuosa oli jo tosin siinä vaiheessa lentänyt roskiin. Mutta rasvasta ei mitään valittamista, täyttä priimaa!



50g lasipurkissa oleva yövoide on hiukan päivävoidetta paksumpaa ja täyteläisempää, niinkuin yövoiteen kuuluukin. Kuitenkin voide imeytyy nopeasti, eikä jätä rasvaista tunnetta ihon pintaan. Tätä rasvaa ei ole tarvinnut laittaa kun vain sen yhden kerran kasvoihin ja on voinut nauttia olosta. Ei ole ihoa kiristänyt eikä kuumottanut. Aamuisin on ollut ihana herätä pehmeällä, hyvin voivalla iholla uuteen päivään :) 


Molemmat voiteet vain on juuri loppuneet ja uudet pullot maksavat 33,50€/kpl Jolielta, joka on kohtuullinen hinta siitä, kuinka kauan tuotteet kestävät ja kuinka laadukkaita ne ovat. Nämä lähtevät varmasti uudelleen tilaukseen lähiaikoina!  :)






Onko muita kanssasisaria, joilla kokemusta Neil's Yardin tuotteista? Jaa ihmeessä kokemuksesi kommenttikenttään :)




2 kommenttia:

  1. mitä löytyy tuotteen inci-listalta?

    VastaaPoista
  2. Jolien sivuilta suoraan kopsattu...
    Päivävoide: Aqua (Water), Prunus armeniaca (Apricot) kernel oil*+, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Centella asiatica (Gotu kola) extract*, Cetyl Alcohol, Cetearyl glucoside, Aloe barbadensis (Aloe vera) leaf juice powder*, Citrus nobilis (Mandarin) peel oil expressed*, Punica granatum (Pomegranate) seed oil*, Citrus aurantium (Neroli) flower oil*, Cananga odorata (Ylang ylang) flower oil*, Avena sativa (Oat) kernel extract*, Sodium hyaluronate, Tocopherol, Alcohol denat.*, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Xanthan gum, Benzyl alcohol, Benzyl benzoate**, Benzyl salicylate**, Citral**, Citronellol**, Eugenol**, Farnesol**, Geraniol**, Isoeugenol**, Limonene**, Linalool**. (*Luomuviljelty raaka-aine. +Pähkinäpohjainen aines. 95% raaka-aineista on luomuviljeltyjä. **Eteerisen öljyn komponentti. Vegaaninen tuote.)

    Yövoide: Aqua (Water), Prunus armeniaca (Apricot) kernel oil*+, Helianthus annuus (Sunflower) seed oil*, Centella asiatica (Gotu kola) extract*, Cetyl Alcohol, Cetearyl glucoside, Aloe barbadensis (Aloe vera) leaf juice powder*, Citrus nobilis (Mandarin) peel oil expressed*, Punica granatum (Pomegranate) seed oil*, Citrus aurantium (Neroli) flower oil*, Cananga odorata (Ylang ylang) flower oil*, Avena sativa (Oat) kernel extract*, Sodium hyaluronate, Tocopherol, Alcohol denat.*, Cetearyl olivate, Sorbitan olivate, Xanthan gum, Benzyl alcohol, Benzyl benzoate**, Benzyl salicylate**, Citral**, Citronellol**, Eugenol**, Farnesol**, Geraniol**, Isoeugenol**, Limonene**, Linalool**. (*Luomuviljelty raaka-aine. +Pähkinäpohjainen aines. 95% raaka-aineista on luomuviljeltyjä. **Eteerisen öljyn komponentti. Vegaaninen tuote.)

    VastaaPoista