31.5.2017

Muutoksen aika

Moi te kaikki ihanat siellä!

Täällä on ollut aivan kuollutta ja se on ollut ihan tarkoituksellista. Olen nimittäin pitkään ja hartaasti miettinyt tämän blogin tulevaisuutta ja vihdoin olen uskaltautunut ottaa sen suuren askeleen ja päättää lopettaa tämän blogin pitämisen. Tuntuu, että enää tämä kyseinen pikkuinen lapsoseni ei ole sitä mitä haluan ja jaksan suurella innolla tehdä, vaan kiinnostuksen kohteeni ovat muuttuneet vuosien myötä.

Olen jo luonut pohjaa tulevalle blogilleni, joka alkaa pikkuhiljaa rakentumaan lähitulevaisuudessa. Blogi tulee pitämään sisällään kaikkea vihreämpään elämään liittyviä aiheita niin luonnonkosmetiikan, kodinhoidon, ravitsemuksen kuin käsitöiden/tekstiilien saralta. Tulossa on siis edelleen kosmetiikka-arvosteluja, käsitöitä ja muuta mukavaa, mutta pääideana on vain sen ekologisempi ja puhtaampi suunta. Asiat, jotka koskettavat minua.

Ilmoittelen kun saan uuden blogini ulkoasun siihen kuntoon, että sinne alkaa olla mukava raapustaa jotain..... Pysykää siis kuulolla! :)



Kiitos teille kaikille näistä muutamasta opettavaisesta vuodesta ja toivottavasti tavataan uuden blogini merkeissä!! <3

25.3.2017

Earth Hour 2017

 

Muistakaa rakkaat ihmiset, tänään kello 20.30-21.30 sammuttaa valot!

 

 

Jolie Box - Maaliskuu

No niin, vihdoin ja viimein sain aikaiseksi otettua kuvat tämän kuun boksilaisista. Tuntuu, että vuorokaudesta on siepattu muutama tunti pois, kun aika ei tunnu riittävän yhtään mihinkään tällä hetkellä. Mutta siis, tässä tämän kuukauden Jolie Boxin sisältö epämääräisessä järjestyksessä:

 
Ensimmäiseksi pääsee ilmoille täysikokoinen Látelier des Délices Hydra masque- kosteuttava naamio, joka on vielä testaamatta. Tämä on varsinkin janoavan ihon lempituote, tehokkaan kosteuttavan vaikutuksensa ansiosta. Naamio sisältää paljon eri öljyjä, kuten aprikoosin kivi-, jojoba-, auringonkukka-, avokado- sekä seesamiöljyä. Todellinen tehococktail! Tuotetta suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa ja tuloksen pitäisi olla heleä, kosteutettu sekä elinvoimainen.
 
Kunhan saan hieman purnukoita vähemmäksi tuolta kylppärin kaapista ja vanhoja naamioita käytettyä loppuun, on tämän tuotteen vasta silloin aika päästä testiin. Kokemuksista siis lisää vasta myöhemmin.



 Näytepuolelta tupsahti tämmöinen täysin omituinen tuttavuus kuin Novexpert. Tämä on joku uusi brändi, jota myydään mm. Sokoksella. Kyseessä on kuitenkin siis hyaluronihapposeerumi. Happoa on tässä seerumissa todella suuri määrä, joten varsinkin hieman varttuneemmalle iholle tämä voi olla loistotuote. Seerumi silottaa juonteita, tekee ihosta hehkeämmän ja kosteuttaa tehokkaasti. Novexpert on ECOCERT-sertifioitu, joten ehkä kuulemme tästä sarjasta joskus vielä lisää. Seerumi on vielä testaamatta, mutta nyt rupesi heti mielenkiinto heräämään lisää tätä testeriää kohtaan... ehkä jo tänään :)


 
Dabba onkin jo ihan tuttu merkki itselleni, kammomillavesi on ollut kovassa käytössä ja olen pitänyt siitä todella paljon. Tällä kertaa sainkin testiin uuden piparminttuveden, joka raikastaa ja virkistää ihanasti ihoa. Tuoksu on pehmeän minttuinen, ei liian voimakas. Tätä on ollut ihana suihkia pitkin päivää, aina kun tuntuu siltä, että tarvitsee hiukan lisäboostia. Ihana virkistystuote, varmasti tulevan kesän hittituote!



Weledan Nail Care Pen oli myöskin täysin uusi kaveri. Tuotteessa on paljon eri hoitavia öljyjä ja vahoja, jotka hoitaa ja kosteuttaa kynsiä sekä kynsinauhoja; granaattiomena, manteli, jojoba, kookos, mehiläisvaha, candelilla, kamomilla, siinä muutama lueteltuna. Tuoksu on mieto ja ihastuttava, tykkään kovasti. Helppokäyttöinen sutipäinen kynä on kätevä ja näpsäkkä käyttää, tuote on helppo annostella ja levittää ilman sotkuja. Annostelu toimii päästä pyörittevän pään avulla. Tämä on ollut juuri omaan käyttöön täydellinen tuote ja varmasti tulee käytettyä loppuun ja jopa harkittua uuden ostamista tulevaisuudessa.


 
Näytepuolta edustaa tällä kertaa myös Estelle&Thild sävytetyn päivävoiteen muodossa. Hyaluronihappoa, E-vitamiinia, ruusua sekä monia öljyjä sisältävä päivävoide, joka kosteuttaa, supistaa ihohuokosia sekä suojaa ulkoisilta haittatekijöiltä. Tämäkin on vielä korkkamatta, koska sävy on hieman tummempi. Ajattelin, kunhan tuo aurinko ensin hieman vielä hellii lisää kasvoja, niin josko sitten...



Ja viimeisenä pääsee esiin Flow Kosmetiikan luomu Sheavoi kaikessa ihanuudessaan. Iso purkki, joka tulee kestämään vielä todella pitkään, tuntuu että voidetta ei ole kulunut nimeksikään. Tuote on puhdasta tavaraa, ilman säilöntäaineita tai mitään ylimääräistä. Tuotetta voi levittää ihan mihin vaan, päästä varpaisiin ja käy erittäin hyvin herkälle ja kuivalle iholle. Sopii erityisesti myös lapsille ja vauvoille puhtautensa vuoksi. Tätä on tullut käytettyä kuiviin kyynärpäihin, kantapäihin ja sääriin. Varma ja hyvin miedosti tuoksuva voide, joka tuntuu täyteläiseltä ja rasvaiselta, mutta hetken kuluttua imeytyy ja pehmentää ihon ihanasti. Suosittelen!

Tällainen boksi oli tällä kertaa, muutaman viikon päästähän sieltä taas puksahtaa taas uusi yllätysloota tutkittavaksi :) Jännityksellä sitä odotellessa! Palaamisiin!

26.2.2017

Avril - Le Mascara

Ranskalaisen Avrilin mascarat ovat herättäneet paljon mielenkiintoa täällä minunkin blogissani ja koska vaihtoehtoja Avrililla on kaksi, päästetään nyt vielä arvostelematon, Le Mascara, eetteriin.

Le Mascara poikkeaa Volume-versiosta INCIn perusteella reilusti ja kyseessä on siis aivan oma tuotteensa, eikä mikään pieni ainesosaerolla varustettu ripsari. Luomuosuudet näiden kahden välillä ovat yllättävän kaukana toisistaan, Le Mascarassa on 19,9% luomua kuin Le Volumessa vastaava määrä on 62,73%. Eroja siis todellakin löytyy.

Le Mascaran koostumuksessa on ripsiä hoitavia öljyjä, kuten marulasiemenöljyä sekä auringonkukkaöljyä. Lisäksi INCIstä löytyy niin karnaubavahaa, vadelmavettä kuin orkidean kukkauutetta.


Ulkoasu on hyvin pelkistetty ja yksinkertainen, ilman turhia krumeluureja. Musta hylsy, jossa valkoisella logot ja tekstit. Sopii omalle silmälleni vallan mainiosti. Ekologisuuskin on otettu pakkauksissa huomioon ja ylimääräisiä pahvihylsyjä ei ripsivärin päällä tule, joka on mielestäni erittäin hyvä asia.

 
Harja on aivan perusmallinen pötkö, mutta omassa käytössäni olen tykännyt tästä harjasta kovasti. En ole missään vaiheessa kaivannut mitään erikoismuotoiluja. Hyvin olen saanut väriä niin ulko- kuin sisänurkkiinkin. Hylsyn vetoisuus on 9 ml, säilyvyysaika 6 kuukautta ja ECOCERT-sertifikaatti komeilee putkilon takaosassa.

Le Mascara on erittäin syvän mustan sävyinen, massa on sopivan paksua, joka kerrostuu hyvin, tekemättä kuitenkaan klimppejä. Tuoksu on erittäin mieto, lähes tuoksuton, samanlainen kuin Le Volumessa.


Yhdellä kerroksella saa hyvin kevyen ja luonnollisen jäljen aikaiseksi. Ripsissäni on tosiaan ollut melkoinen karvalähtöaika käynnissä, joten koloja ei yhdellä kerroksella peitettyä saa. Le Mascaraa ei tarvitse sutia puolta tuntia saadakseen tällaista tulosta, vaan olen vain mennyt kertaalleen ripset läpi ilman suurempia hinkutuksia.


Tässä on sitten se oma peruslookini, eli kaksi kerrosta. Ripset ovat ryhdikkäät, näyttävät ja paakuttomat. Pituutta saa kerrostamalla ja tuuheuttakin on mielestäni aivan tarpeeksi (ottaen huomioon tämän hetkisen sulkasato-tilanteeni). Kestää koko päivän ja ei varisemisongelmia.



Taivutus pysyy hyvin Le Mascaralla ja omien "mittauksien" mukaan mitään suoristumisefektiä ei tapahdu maskaran levityksen jälkeen. Ja tämä on taivutusaste vielä illalla, kun on meikinpoiston aika.

Tässä vielä vertaukseksi molemmat Avrilin ripsivärit rinnakkain aseteltuna:

 Le Mascara                                                                 Le Volume
 
Le Mascara                                                          Le Volume


Omat päätelmät ovat Le Mascarasta sellaisia, että yksi parhaimmista maskaroista, mitä olen tähän mennessä luonnonkosmetiikan saralla kokeillut. Taivutuksen pito on ykkösluokkaa, kuin myös pysyvyys sekä levitys. Oikeastaan ainut ominaisuus, missä Le Mascara jää Volumelle on juurikin se volyymi. Ero ei ole iso, mutta kuitenkin suht selkeästi havaittavissa kun kuvat on laitettu rinnakkain.

Kaiken kaikkiaan, minulle on oikeastaan ihan sama, kumpi ripsari aamulla käteeni osuu, laitan aina sitä. Jälki on priimaa, kestävyys huippuluokkaa ja näyttävyyttä tulee tarpeeksi omaan makuuni. Kun tähän vielä pamautetaan erittäin edullinen 12,90 € hinta, eihän tämä saa muuta kuin tällaisen ripsivärifriikin suupielet väkisinkin kohti korvia :) Suuri suositus!

Osta omasi täältä:

House Of Organic, 12,90€

19.2.2017

Jolie Box - Helmikuu

Helmikuun boksi tuli kuin tilauksesta omalle erittäin janoiselle iholleni, sillä teemana on Midwinter Treats- talven herkistämälle ja pintakuivalle iholle valikoituja pelastajia. Oma ihoni on oikutellut jo muutamia viikkoja oikein kunnolla ja tuntuu ettei mitkään öljyt riitä tällä hetkellä helpottamaan tuota kuivuuden ja kiristyksen tunnetta iholla.

Mutta ihana Jolie Box saapui pelastavana enkelinä ja toi minulle paljon kaikkea ihanaa testattavaksi ja kokeiltavaksi, jos ihon olo helpottuisi.



Alpaderm - Misellivesi

Täysin uusi tuttavuus, joka on hurmannut minut ruusuntuoksullaan. Hyaluronihappoa ja luomuruusuvettä sisältävä miselli- eli puhdistusvesi on sopivan tehokas poistamaan mahdolliset silmämeikin jämät, mutta on kuitenkin tarpeeksi hellävarainen eikä kuivata herkkää ihoani. Olen käyttänyt tätä puhdistusvoiteen jälkeen ja iho on voinut todella hyvin. Tarkoitus olisi aloittaa tällä myös aamupuhdistukset ja katsoa, mikä vaikutus sillä on. Vielä kun en ole löytänyt mieleistäni misellivettä luonnonkosmetiikan puolelta, tämä voisi olla varteen otettava vaihtoehto.

Olen ollut tuotteeseen erittäin tyytyväinen ja odotan innolla mitä pidempiaikainen käyttö tuo tullessaan. Vaikuttaisi siltä, että ihoni tykkää kovasti tästä misellivedestä.



Pai -  Kamelia & Ruusu puhdistusvoide & musliiniliina

Tätä merkkiä olen pitkään mietiskellyt ja ajatellut, että pitäisi varmaan ottaa joskus testiin, niin lupaavalta Pai vaikuttaa. Nyt sain ilokseni testiin heidän puhdistusvoiteensa, joka on herättänyt erittäin positiivisia viboja tuotemerkkiä kohtaan.

Kameliaöljyä (teeöljyä) ja damaskonruusuöljyä sisällöltään oleva puhdistusvoide on miedon ja raikkaan tuoksuinen ja puhdistaa kasvot todella hyvin ja hellävaraisesti. Ihastuttava puhdistusvoide sisältää Omega 3-rasvahappoja, A-, B- ja E-vitamiineja, jotka hoitavat ihon kosteustasapainoa ja tekee ihosta vauvanpeppu-pehmeän. Kameliaöljyllä on myös tulehduksia, naarmuja sekä haavoja parantavia ominaisuuksia, joten tällaiselle herkkäihoiselle ja atooppiselle iholle tuote sopii kuin nakutettu! Tuote vain hierotaan kuiville kasvoille ja sen jälkeen putsataan pois, yksinkertaista. Mukana tuli sopivan kokoinen musliiniliina, jolla puhdistusvoide on helppo puhdistaa kasvoilta. Yleensä ihoni ei pidä minkäänlaisesta veden kanssa läträilystä, mutta koska voide vain pyyhitään kasvoilta lämpimään veteen kostutetulla liinalla, ihoni ei ole reagoinut tähän mitenkään negatiivisesti. Oikeastaan päinvastoin. Saa nähdä, kun olen tuotetta pidempään käyttänyt, onko mieli vielä yhtä innostunut...



Evolve - Hyaluronihapposeerumi

Evolven tuotteisiin olenkin nyt jo päässyt hieman tutustumaan ja tällä kertaa boksin uumenista ilmestyi tuhtia tavaraa! 200mg hyaluronihappoa sisältävä seerumi, joka yhdessä granaattiomenanuutteen sekä ruusuveden kanssa tekevät iholle tehokkaan kosteutuspommin. Hyaluronihappohan tunnetaan uskomattoman tehokkaasta kosteuttamisesta. Lisäksi tämä Evolven kasviperäinen ja pienimolemyylipainoinen happo silottaa ryppyjä, tasoittaa ihonsävyä, saa ihon näyttämään eloisammalta ja nuorekkaammalta ja lisää kollageenin tuotantoa. Granaattiomenauute pehmentää ja suojaa ihoa ja ruusuvesi hoitaa kuivaa, herkkää ja couperoottista ihoa. Tuote on suloisessa lasipullossa, jossa on ihana lasinen pipetti. Seerumi on paksua, mutta imeytyy iholle muutamassa sekunnissa. Täydellinen tuote kiireiselle!

Itse olen aivan myyty tälle tuotteelle ja varmasti tulen käyttämään pullon loppuun viimeistä pisaraa myöten. Ihoni rakastaa tätä seerumia!



Weleda -  Manteli-sarjan käsivoide sekä suihkuvoide (näytteet)

Mantelisarjan tuoteet ovat hellävaraisia, ravitsevat, helpottavat ihoärsytyksiä sekä suojaavat herkkää ihoa. Manteliöljyt tulevat Weledan omilta viljelmiltä Espanjasta Alicantesta. Boksissa oli näytteet käsivoiteesta sekä vartalovoiteesta/suihkugeelistä. Vartalonpesuainetta ehdin jo testaamaan ennen kuvasta ja en oikein pysty sanomaan mitään ihmeellistä, koska sitä riitti vain yhteen kertaan ja tunne oli ihan kiva. Tuoksu oli erittäin mieto, lähes hajusteeton ja hyvin voidemainen. Koska toista kokemusta ei tullut, tämän syvällisempää analyysia en pysty tuotteesta antamaan. Käsivoidetta on testattu nyt kerran ja voide on tuoksutonta, hyvin imeytyvää ja miellyttävän tuntuista. Tästä näytteestä riittää vielä muutamaksi kerraksi, joten tähän pääsee tutustumaan hieman paremmin, ensikosketus on positiivinen.



Patyka - Lotus & Cotton seerumi

Tämä olikin ainut vanha tuttavuus, tosin sekin näytteen muodossa. Seerumin intianlootus antioksidanteillaan rauhoittaa ihoa ja puuvilla pehmentää ja ravitsee kuivaa ihoa. Seerumi on todella nopeasti imeytyvä ja raikkaan tuoksuinen, hyvin vetinen ja liukas koostumukseltaan. Lotus & Cotton on erityisesti herkälle, pintakuivalle iholle suunniteltu sarja, joka rauhoittaa ja palauttaa ihon luontaisen kosteustasapainon.

Tämä seerumi myöskin on ihan jees, mutta mitään suurta WOW-efektiä ei tapahdu. Tulee käytettyä, varsinkin jos lähtee viikonloppureissuun, mutta minuun tämä ei ole tehnyt suurempaa vaikutusta.



Iroisie - Silottava päivävoide

Iroisieen olen tutustunut vain hehkutetun BB-voiteen muodossa ja nyt olen enemmän kuin innostunut testailemaan tätä voidetta. Voide sisältää avokadoöljyä, ruiskaunokkia sekä merilevää. Avokadolla on ravitsevia ja korjaavia ominaisuuksia, ruiskaunokki rauhoittaa. Merilevä sisältää hurjasti mineraaleja, jotka suojaavat ja sitovat kosteuden iholle. Voide on erittäin nopeasti imeytyvää ja hyvin kevyen tuntuista, silti todella kosteuttavaa. Voide on suunniteltu erityisesti herkälle ja erilaisten iho-ongelmien kanssa painiville. Imeytyvyytensä ansiosta, todella mainio tuote meikinalusvoiteeksi!

Tämä on ollut mukava lisä normaaliin kasvojenhoitorituaaliini, olen korvannut tällä tämän hetkisen suosikkituotteeni ja täytyy sanoa, että Iroisien ei yhtään tarvitse nöyristellä Mia Höydön rinnalla. Imeytyvyys on äärettömän nopeaa ja tuntuma iholla on todella pehmeä, tykkään!


Tämä oli viimeinen joululahja-boksini, mutta kyllä tässä ollaan sen verran rakastuttu tähän konseptiin, että pakko laittaa boksia tulemaan myös jatkossa! Eli jatkoa tulossa varmastikin jo heti maaliskuussa :)

Mukavaa Sunnuntaita!

6.2.2017

Kuukauden Tuote 2/2017 : Avril - Le Mascara Volume

Flunssat sun muut häsellykset söivät sen verran naista, että joulukuun sekä tammikuun kuukauden tuotteet jäivät valitsematta. Tosin, ei tässä missään armottomassa räkätaudissa mitään uutta ole suuremmin jaksanut edes testailla. Mutta nyt on flunssa jo lähes selätetty, saatu hirmuisesti uutta energiaa ja intoa julkistaa tämän kuun kruununperijä! Hyvät naiset ja herrat, tämän kuukauden ehdoton ykkönen on:

 

Avril Organic, tämä ranskalainen uutuus, on erittäin budjettiystävällinen ja laadukas luonnonkosmetiikkasarja. Heidän arvoihinsa kuuluu se, että kaikilla on varaa heidän tuotteisiin, ekologisuus on avainasemassa sekä laatu on ensiluokkaista. Tuotteissa on herkät tuoksut, koostumus sekä kestävyys huippuluokkaa. Kaikki heidän tuotteensa on ECOCERT-sertifioitu ja vähintään 10 prosenttia on luomutuotantoa. Eläinkokeita ei myöskään sallita missään muodossa.

Le Mascara Volume sisältää karnaubavahaa, mehiläisvahaa, acaita sekä riisivahaa, jotka muodostavat ripsiä hoitavan ja suojaavan mascaran. Ainesosista 98,8 % on luonnollisia raaka-aineita ja 62,73 % luomua. Tuoksu on aika perinteisen ripsivärin oloinen, mutta kuitenkin raikas ja haihtuu nopeasti. Omissa silmissäni tuoksu ei ole aiheuttanut mitään oireita. Pakkaus on mustaa muovia, hyvin pelkistetty, yksinkertainen ja hylsy vetää ripsivärimassaa sisäänsä 10 ml. Säilyvyys on 6 kk avaamisen jälkeen.


Harjaosa on kartionmallinen, suurehko ja pullea juuresta, kapeneva ja ohut kärjestä. Harjalla on helppo sutia väriä jokaiseen ripseen, koska harjan ohuempi pää nappaa kyytiin niin lyhyet kuin reunimmaisetkin ripset. Massaa harjaan tulee mielestäni sopivasti ja kahdella kerroksella saa aikaan kauniin ja näyttävän lopputuloksen.

 
Kuvassa on kaksi kerrosta levitetty. Ripset ovat siistit, mitään klimppejä ei tule ja varisemisesta ei ole tietoakaan. Pituutta saattaa tulla hieman lisää, mutta ennemmin puhuisin volyymista ja intensiivisyydestä. Sävy on syvän musta ja kestävyys lähes vedenkestävän tasoa! Iso peukku ylös!
 


 Taivutuksen jälkeen ripset suoristuvat hieman, mutta todella monen testailun jälkeen, olen ollut tulokseen joka kerta tyytyväinen :) Sateet tai hikoilut eivät ole haitanneet tämän ripsarin käyttöä, vaan silmät näyttävät aina yhtä hyviltä, korkeintaan ulkonurkasta löytyy pienen pieniä jälkiä.

Jos jotain miinusta pitää tästä sanoa, niin se on sen erittäin hyvä pysyvyys. Se on jopa niin hyvä, että sen poistaminen aiheuttaa välillä harmaita hiuksia. Suihkussa tai saunassa käynti ilman kunnon keskittynyttä silmien hinkkaamista, jättää siilmät mustiksi. Jopa aina toiminut Santen silmämeikinpoistoöljynikään ei tehoa kunnolla tähän pirulaiseen. Tilasin tästä syystä Avrilin oman silmämeikinpoistoaineen, jolla kaikki lähteekin sitten käden käänteessä!

Avril Organic-tuotteita myy ihana verkkokauppa House Of Organic, Le Mascara Volume 12,90 €


Tämä ripsiväri on syrjäyttänyt kaikki muut merkit käytöstäni ja Avril on päivittäisessä käytössä. Olen niin tyytyväinen tähän pieneen mustaan ystävääni, että jälleen on luottotuotteen paikka lunastettu. Avrilin ripsivärillä on aina paikka vapaana meikkipussissani! Haastajilla on todella kova vastus, jos sellaisia jaksan enää edes metsästää.... ;)

22.1.2017

Jolie Box - Tammikuu

Vähän myöhässä tulee tämä postaus, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan, eikö? Jolie Box tupsahti postiin jo muutama viikko sitten ja nyt on jo hieman tuotteitakin ehditty testailemaan. Tässä kuussahan boksin sisältö oli täynnä tuotteita, joita heiltä kysellään päivittäin. Mielestäni sisältö oli mielenkiintoinen ja innoissani olen tuotteita käyttänyt ja tehnyt omia arvioitani. Boksin sisältähän paljastui nämä kutkuttavan mielenkiintoiset tuotteet:


Alima Puren sävyttävä huulivoide, Evolven kevyesti asteittain ruskettava kosteusvoide, NYRin deodorantti, Zuiin ripsari, Terre d'Ocin voide sekä seerumi- ja meikkivoide-näytteet. Kaikki brändit olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta Zuiita lukuunottamatta, kaikki olivat täysin uusia tuotteita. Innolla otin siis paketin vastaan ja aloin tutustumaan tuotteisiin.

 
Alima Pureen taisin tutustua heti ensimmäisenä ja sipaisin huulivoidetta huuliini. Sävy on nimeltään Daisy, joten tämä todella osui kohdalleen! Voide on aivan ihanan pehmeän ja hoitavan tuntuinen. Tuntuu huulissa enemmän huulipunalta kuin liukkaalta huulirasvalta, mutta tunne on hyvin luonnollinen eikä lainkaan tahmainen. Ihastuin koostumukseen ensikokeilulta, paras koostumus mitä olen koskaan tavannut missään huulituotteessa.
 
Voide sisältää kurpitsansiemenöljyä, kaakaovoita, granaattiomenansiemenoljyä, jojobaöljyä, oliiviöljyä, candelillavahaa ja paljon kaikkea muuta ihanaa. Huulet saavat niin vitamiineja, antioksidantteja, kosteutta kuin suojaa kuivumiselta. Joten ihastuttava koostumus on näillä ainesosilla selitetty! Ensikokeilun aikana tunsin pientä "kihelmöintiä" huulillani joten veikkailin tuotteen sisältävän piparminttua ja INCI-listaan tutustuttuani löysin kyseisen aineen luettelon lopusta! (Jollain tasolla ollaan siis kehitytty ainesosien tunnistamisessa). Tunne huulissa on hauska, virkistävän kihelmöivä, mukava ja hilpeyttä herättävä.
 
Sävy huulissa on hyvin mieto, joten tätä voi laittaa huoletta ilman peiliäkin. Tosin jos sitä levittää aivan valtoimenaan yli huulien rajojen, saat hyvinkin helposti rohtuneiden huulien näköiset tapaukset (testattu on). Kuvaa huulillani en viitsinyt ottaa tällä kertaa, koska flunssa on tehnyt tehtävänsä. Alima Pure tulee varmasti päivittäiseen käyttöön, kunhan nuhan rohduttama nenänaluseni paranee. Tällä hetkellä kyseinen alue ei tarvitse enää yhtään enempää punoitusta lisävää ainetta.
 
 
 
Evolven astettain ruskettava kosteusvoide on muun muassa sheavoita, auringonkukansiemenöljyä, papaijaa, kaakaovoita ja aloe veraa sisältävä tuote, joka on 99 prosenttisesti luonnollinen. Tämä onkin ainut tuote, jota en ole vielä testannut. Tai no, jos rehellisiä ollaan, lukematta tuoteselostetta, luulin voiteen olevan jotain muuta. Luulin siis, että se tuo samantien pientä sävyä iholle. Läimäsin sitä siis läntin käsivarteeni ja koitin saada valon kanssa siihen jotain värieroa sävyttämättömän käsivarteni kanssa. En huomannut mitään ajan edetessä, jolloin tartuin tuoteselosteeseen. Hupsis, sehän olikin astettain ruskettava eikä sellainen samantien-tuote. Kävin käsipesulla, nauroin omalle tyhmyydelleni ja tuote unohtui hyllylle. Tänään olisi tarkoitus aloittaa testikierros pakasteseitin-värisille säärilleni. Katsotaan, mitä niille tapahtuu lähipäivien aikana, stay tuned :)
 
 
Tämä oli erittäin iloinen yllätys paketissa, NYRin uutuusdeo! Ihastuttavan pirtsakka piparmintun ja limen tuoksumaailma vei minut mennessään. Kätevä roll-on ja materiaali on sopivan litkuisen paksua, jotta aines siirtyy pullosta kainaloon, mutta ei valu pitkin poikin kylkiä. Dödö on täysin alumiiniton, bambuun ja eteerisiin öljyihin perustuva paketti, jolla kainaloiden pitäisi tuoksua raikkailta 24 tuntia.
 
Sipaisin tätä vapaapäivänä kainaloihin suihkun jälkeen ja normaalisti kotona oleskellessa, hieman alennusmyynneillä pyöriessä ja rauhallisesti koirulin kanssa ulkoillessa, tuoksu oli illalla edelleen raikas ja ihana tuoksuinen. Seuraavana päivänä lähdin töihin ja laitoin tätä hyvillä mielin. Oli hieman kiireisempi päivä ja välillä päivän mittaan oli ihan lämmin työskennellessä. Surukseni jouduin pettymään pitävyyden suhteen, kun työvaatteita pois vaihtaessani, huomasin deodorantin pettäneen. Hien hajuksi sitä ei vielä voinut sanoa, mutta tuoksu ei ollut enää raikas ja ihastuttava vaan hiljalleen hien hajuksi muuttuva tunkkainen tuoksu. Voi surku! Olin niin innoissani tästä; ei ärtymistä, tuoksu miellytti, koostumus ja käyttö toimi ykkösluokkaisesti, mutta kun ei ole luottoa niin ei ole luottoa. Tästä tuli siis kotona pidettävä vapaapäivien deodorantti, jonka tuoksusta huumaannun vain kotisohvalla.
 

Tämä tulokas olikin jo vanha tuttu, joka ei ole koskaan saanut minua syttymään. Zuiin Maxi Lash Mascara on jo kulttimaineen saanut ripsiväri, jota on hehkutettu vaikka ja missä. Zuii on ihana australialainen brändi, joka on korkean luomuprosentin omaavalla kukkaismeikkisarjallaan hurmannut Suomen kamaralla jo monta vuotta. Pigmenttirikkaat ja hellävaraiset tuotteet ovat myös minun mieleeni, huulipunat ja luomivärit eritoten, mutta jostain syystä ripsivärien kanssa on ollut toisin. Kaikki kokelaat ovat varisseet poskilleni, massa on ollut liian kuivaa omaa makuuni ja tulos ei vain ole ollut mieleinen.

Zuiilla on ollut ongelmia erissään ja tämä varisemis-ongelma on myönnetty ihan heidän päässäänkin. Nyt ei ongelmaa pitäisi enää olla, mutta uudenkin erän tuote varisi. En siis tiedä, olenko onnistunut saamaan vieläkin ns. "viallista" erää vai onko asia yksinkertaisesti vain niin, että me emme pääse Zuiin kanssa yhteisymmärrykseen ja tuote ei vain sovellu minun silmilleni. No, tälle käyttämättömälle mascaralle on jo suunnitelmia, joten ei hätää siitä, etteikö sille käyttäjä saataisi :)
 

Sitten tämä ihanuus. Kosteusvoide täynnä kosteutta ja pehmeyttä sheavoista joka tuoksuu joltain tutulta, olisiko karvasmanteli? En tiedä, mutta tuoksu on voimakas, samaan aikaan hieman ärsyttävän voimakas, mutta kuitenkin jollain tavalla huumaava ja mukaansa tempaava. En yleensä pidä tämän tuoksuista voiteista, mutta joku juju tässä on, koska tätä voidetta on tullut nyt flunssa-aikana leviteltyä pitkin poikin ihoani, jopa hätätapauksessa pahasti rohtuneelle nenänalus-iholleni. Ja aina on ollut pehmoinen ja joustava iho tämän jälkeen. Tykkään!


 Paketin viimeisimpinä lituskan mallisina yllätyksinä oli Terre d'Ocin seerumi kasvoille sekä Zuiin nestemäinen meikkivoide. Zuiita löytyykin jo omasta takaa, joten tämä oli ihan tuttu tuote, mutta Terren seerumi lähtee joku ilta kokeiluun.
 
Jälleen sain kokea kutkuttavia hetkiä noutaessani pakettia ja se avaamisen riemu, kunpa näitä tulisikin useammin!! Tammikuun boksi oli iloinen piristys flunssan keskelle, joten helmikuu tervetuloa, sinua odotetaan jo kuumeisesti!! :)