31.1.2015

Ruoka - Ruoantähteistä herkkuateria

Tuli tässä taannoin keitettyä vähän turhan paljon riisiä. Kippasin vain summanmutikassa riisejä kattilaan ja sitä tulikin suurperheelle sopiva määrä. Sillä erää sitä ei kuitenkaan ollut kuin yksi henkilö syömässä, joten ylimääräistä tuli astetta enemmän. Koira sai siitä oman osansa, mutta lopusta piti keksiä jotain. Kuten tapoihini kuuluu, kaappien kova kaahiminen alkoi ja materiaalit löytyi seuraavaan herkulliseen annokseen:



Katkarapu-kasviscurry kaikista kaapin lopuista (2 reilua annosta)

                                                                        
                                                 1/2   pussi       pakaste katkarapuja
                                                 1/3   pussi       pakaste parsakaalia
                                                 1/3   pussi       pakaste kukkakaalia
                                                 1/2                  sipuli
                                                 2      rkl           aurinkokuivattua tomattia
                                                         loraus      ruokakermaa
                                                 1-2   tl             currya
                                                                        suolaa/sitruunapippuria/muita mausteita 
                                                                        oman maun mukaan 
                                                                        valmiiksi keitettyä riisiä (eilistä)



Lorauta oliiviöljyä/sitruunaoliiviöljyä (60/40) wokkipannuun. Kypsennä pilkottua sipulia, kukka- sekä parsakaalia pannulla noin 5 min. Lisää aurinkokuivattu tomaatti sekä riisi. Sekoittele ruokaa vähän väliä, että riisi lämpiää tasaisesti ja kasvikset kypsyvät kunnolla. Kun kaikki on valmista, lisää sulatetut katkaravut, lurauta joukkoon hieman ruokakermaa, sekä lisää mausteet. Herkuttele! 





Näppärä ja herkullinen ruoka! Valmistuksessa ei mennyt kuin pieni hetki ja vatsan sai kunnolla täyteen. Tässä sapuskassa on se hyvä puoli, että tähänhän käy kaikki, mitä kaapista löytyy. Variaatioita löytyy niin monia, että se maistuu joka kerta erilaiselta :) Ja tärkein juttu on se, ettei tarvitse mitään ruokaa heittää pois. Itse kun en koskaan mittaile riisiä, niin sitä tulee yleensä aina liikaa. Nyt on ainakin yksi ruoka, jolla saa senkin jämät tuhottua parempiin suihin! :)




Onko sinulla joku ruoantähteistä koottu bravuuri?




25.1.2015

Gluteenitonta - Porkkanakakku

Meillä syödään todella harvoin ruuan päälle jälkiruokaa. Eilen päätin kuitenkin repäistä ja tutkiskelin kaapin sisällön tarjontaa. Oli porkkanoita, jauhoja, tuorejuustoa, munia, ym, joten jälkkäri oli selvä, se tulisi olemaan porkkanakakku! Selailin monia, monia eri porkkanakakun ohjeita ja niistä sitten kehittelin oman versioni, josta tuli äärimmäisen maukas:


                                                        Porkkanakakku (24cm vuoka)


                                                            0,5 dl    fariinisokeria
                                                            0,5 dl    sokeria
                                                            1    dl    ruokosokeria
                                                            2    tl     leivinjauhetta
                                                            1    tl     kanelia
                                                            2    tl     vaniljasokeria
                                                            1,5 dl    vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
                                                            2,5 dl    tummaa gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
                                                            2    dl    voisulaa/ juoksevaa margariinia
                                                            3           kananmunaa
                                                            3    dl    porkkanaraastetta ( 2 isoa porkkanaa)


                                                            Kuorrutus:
                                                            50   g    pehmeää voita
                                                            75   g    Philadelphia- tuorejuustoa
                                                            2     dl   tomusokeria
                                                            1,5  tl    vaniljasokeria

                                                            Päälle:
                                                            auringonkukansiemenrouhetta/
                                                            pähkinärouhetta



Tämän kakun tekemiseen et tarvitse lainkaan vatkainta.

Sekoita kaikki kuivat aineet hyvin sekaisin. Lisää ensimmäiseksi voisula, sitten kananmunat ja viimeiseksi porkkanaraaste. Sekoita kunnolla tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 min. Anna kakun "huilata" hetki ennenkuin kumoat sen. Anna jäähtyä kunnolla ja tee kuorrutus.

Vatkaa vatkaimella tuorejuusto ja voi sekaisin. Lisää tomusokeri ja vaniljasokeri joukkoon ja vatkaa kunnolla tasaiseksi massaksi. Levitä kakun päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Nauti!








Kakun rakenne on ihanan pehmeä ja kuohkea, vaikka takinan tekoon ei vatkainta tarvita. Kuorrutuksen nappasin netistä jostain blogista, jota en tajunnut laittaa ylös. Mielestäni koostumus on hiukan liian rasvainen, joten muokkasin sitä hieman. Alkuperäisen ohjeen mukaan tehdessäni kuorrutusta jäi puolet käyttämättä ja maku on todella rasvainen. Ohjeessa oli rasvan ja tuorejuuston määrä sama. Muokkasin sitä siis hieman pienemmäksi ja vähärasvaisemmaksi. En sitä kyllä testannut tarvikkeiden loputtua kesken, mutta uskon vahvasti, että se on hyvää.

Kakun päälle tein auringonkukansiemenistä rouhetta, kun meillä asustelee pähkinäallergikko. Mielestäni ne toimivat erittäin hyvin pähkinän korvikkeena. Pistin sauvasekoittimen lisäosalla (pikkusilppurilla) siemenet rouheeksi käden käänteessä.


Kakusta tuli ehdottomasti, jälleen kerran, mahtava kahvipöydän herkku ja kuten meillä, viikonlopun jälkiruoka. Helppo, nopea ja herkullinen!  Suosittelen lämpimästi :)





22.1.2015

Gluteenitonta - Vispipuuro

Viime viikonloppuna teki jotain hyvää, mutta kevyttä mieli. Olen kuitenkin ollut koko tammikuun herkkulakossa, joten mitään sellaista ei sallittu. Kurkistelin kuiva-aine kaappiin ja yritin sieltä luoda jotain herkkua mieleen... ja sitten sytytti; Haluan vispipuuroa! Mummon tekemä vispipuuro on maailman parasta mitä tiedän. Itse en kuitenkaan koskaan saa siitä sellaista ihanan kuohkeaa ja pehmeää, vaikka mitä teen. Olen saanut muutamia vinkkejä urkittua mummolta, joten nyt oli taas aika testata, onnnistuisinko vihdoinkin yrityksessäni.
Siinä vaiheessa tajusin, että en ole koko gluteenittomalla ruokavaliollani tehnyt kertaakaan vispipuuroa, joten onnistumisen mahdollisuus pieneni huomattavasti. Ajattelin jo heittää pyyhkeen kehään ja luovuttaa, mutta päätin olla rohkea ja kokeilla, mitä tuotoksestani tulisi.

Ja tässä on herkullinen lopputulos:


Vispipuuro (neljälle)

                                                              1 l          vettä 
    3,5 dl    pakastepuolukoita
                2 dl       Farina karkeaa riisijauhoa
      1 dl       sokeria/hillosokeria

         Vatkaukseen:
                    hieman hillosokeria


Lisää vesi ja puolukat kattilaan. Anna niiden kiehua noin 10 min. Lisää riisijauho koko ajan tehokkasti sekoittaen. Anna puuron porista kattilassa 10-15min, välillä sekoitellen. Tarkista, että puuro on kypsää ja lisää sokeria sekä hillosokeria (itse laitoin noin 50/50). Tarkista vielä maku, että makeus on riittävä ja anna puuron jäähtyä kunnolla viileäksi.

Vatkaa puuro kunnolla sekaisin sähkövatkaimella. Ripauttele hieman hillosokeria puuron joukkoon ja vatkaa sen jälkeen kunnolla kuohkeaksi. Pistä puuro jääkaappiin tekeytymään  hetkeksi ja herkuttele kylmän maidon kera! 






Puurosta todellakin tuli kuohkeaa ja herkullista! Mitään eroa ei huomannut, oliko se mannaryyneistä vai riisijauhosta. Siitä olen todella yllättynyt. Ensimmäistä kertaa sain noin kuohkeaa puuroa tehtyä, ja sekin oli sitten gluteenitonta! :) Kaikki meni siis täysin nappiin!

Kun kaikki oli syöty, tuli toive heti seuraavana päivänä, että voisi tehdä uudestaankin lähiaikoina.... eli maistui muillekin kuin minulle ;)



19.1.2015

Meikkitestissä - Kjaer Weis Ripsiväri

Ennen joulua alkoi kaikki ripsivärini olemaan pikku hiljaa hiipumassa ja mieleni alkoi tehdä jotain uutta. Loppuvuodesta oli suuri hehkutus Kjaer Weis- nimisestä meikkisarjasta, jonka ripsiväriä eritoten ylistettiin ympäriinsä. Pitkän aikaa sitä miettineenä, päätin pistää tilauksen Jolielta tulemaan, jotta itsekin pääsisin testamaan tuota luonnonkosmetiikan uutta ihmettä.




Siinä se sitten oli. Ripsari oli paketoituna pieneen, tyylikkääseen punaiseen laatikkoon. Syy miksi se puuttuu kuvasta on se, että olen laittanut sen jonnekin oikein hyvään talteen tulevaa kuvausta varten :)

Tuotteen koko oli ensimmäinen huomioni, kun nappasin sen käteeni. Se on vain 9,5 cm pitkä ja 1,5 cm halkaisijaltaan. Painoksi on merkattu 5,4 grammaa..Tiedä sitten paljonko se on, verrokkina kun ei ole kuin ml-mittoja muissa ripsiväreissä.

Eteenpäin. Onko harja millainen ja kuinka itse ripsiväri toimii ripsissäni?....Sitä siis testaamaan seuraavaksi.


Harja ei ole ihan minun mieleiseni, pieni, kapea ja kumimainen. Pidän enemmän isoista ja tuuheista harjoista. Mutta ei se mitään, jos tuote toimii. Tuoksu on miellyttävä, ehkä hieman voimakas, mutta omat silmäni eivät reagoi siihen millään tavalla.


Tässä hiukan kuvamateriaalia havainnollistamaan:


Tässä on ripset taivutettuina, odottamassa piristystä. Meikkipohjana on Lily Lolon Warm Peach ja tummien silmänalusten piilottajana toimii Couleur Caramelin peitevoide sävy 08. Luomille on vetäisty Benecosin Jungle-sävyn luomiväriduosta vaaleaa sävyä sekä ylä- että alaluomelle.



Yksi kerros Kjaeria. Silmät aukeavat ja katse kirkastuu heti. Tulos on jo ihan ok, mutta itse kaipaan vielä vähän volyymia.Väri on erittäin hyvä syvä musta ja sitä on helppo levittää sotkematta.




Sitten vielä toinen kevyt kerros ja valmista tuli! Nyt on hiukan lisää kaivattua volyymia ja rakennetta. Tästä tykkään! Kävin kovalla ja hikisellä kahvakuulatunnilla ja ripset näyttivät aivan samalta kuin tässä, ei sotkua ja taivutukset on pysynyt ennallaan. Mahtava tuote!!! :)


Tämän ripsivärin paras puoli on vielä siinä, että tähän ei tarvitse jatkossa ostaa kuin täyttöosa, joka on 10€ halvempi kuin koko setti! Luontoa säästetään pieninkin asioin, ja sehän on minun näkövinkkelistäni erittäin hieno asia :) Kyllä tästä taitaa tulla luottotuotteeni, on se niin lupaava noin kuukauden aktiivisen käytön jälkeen :)




Onko sinulla jo kokemusta Kjaer Weisin tuotteista?


18.1.2015

- Jämälankaylipolvenvillasukat -

Nyt ne ovat valmiit!! Uudet, ihanat ja tolkuttoman lämpimät pitkät villasukkani <3 Olen niiiiiin onnellinen näistä! Miksi en ole tehnyt näitä jo aikaisemmin?!!! Sukat istuvat jalkaan todella hyvin ja viihdyttävät silmääni kaikilla väreillään. Näistä ei voi tulla muuta kuin hyvälle tuulelle, katsokaa vaikka itse:



Lankaa kului yhteensä 217 g ja kudoin ne 3,5 puikoilla. Lankoina on toiminut Nalle, 7 veljestä, sekä muita suurinpiirtein samanvahvuisia lankoja. Ja tietysti ohuet langat on kudottu sekaan kaksinkertaisina.

Langat ovat todellakin kaikkia mahdollisia jämiä, joiden kaikkien alkuperästä ei ole edes tietoa :) Nyt ne on kuitenkin käytetty ja ei voi olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Raitojen olen antanut mennä vaan langan loppuun saakka, en ole piitannut kerroksien täyttymisestä, näin ei jäänyt yhtään ylimääräisiä langanpätkiä, vaan kaikki pystyi käyttämään tehokkaasti.




Tällaisia hauskoja yllätyksiä löytyi vanhojen langanloppujen sisältä:







Ehkä näiden vyötteiden olikin jo aika päästä eläkkeelle ja päästä suoristumaan taitoksistaan :) 




Jos joku osaa sanoa, milloin näitä vyötteitä on näkynyt kaupoissa, jaathan tietosi. Kiinnostaa kovasti, kuinka kauan nuo keränloput on ollut käyttämättä...:)


16.1.2015

Aamun avaus :)

Uuden vuoden jälkeen olen saanut otettua itseäni paremmin niskasta kiinni myös aamiaisen suhteen. En ole koskaan ollut mitenkään aamuihminen, niin heräämisen kuin syömisenkään suhteen. Nyt on kuitenkin löytynyt hyvä ja tarpeeksi kevyt aamiainen, jota tietysti joka puolella jo on hehkutettukin vuosia; SMOOTHIE. Päätin ottaa ihan kuvan aamuisesta herkkujuomastani ja jakaa sen teidän kanssa:


Aamiaissmoothie

            1 banaani                                  
           puolikas avokado                    
             muutama kourallinen pinaattia
           appelsiinimehua                      

          Pinnalle:                                  
          Kurpitsansiemeniä                  



Siinä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan. Ei mitään ylimääräisyyksiä eikä ihmeellisyyksiä. Näitä tuotteita löytyy lähes aina kaapista, joten smoothien saatavuus on taattu :) Tietysti eri hedelmiä ja marjoja tulee tuonne sekaan lisäiltyä tilanteen mukaan, mutta tämä on sen smoothien "runko", jossa pysyn. Maku on hyvin neutraali, pehmeä ja raikas :) Kurpitsansiemenet kruunaa purutuntumallaan muuten niin samettisen koostumuksen. Tällä jaksaa pitkälle päivään ja olo on virkeä!

15.1.2015

Uuden Vuoden Lupauksia - Osa 3

Seuraava lupauskin liittyy käsitöihin. Olen nimittäin päättänyt, että vuoden 2015 aikana tulen tekemään elämäni ensimmäisen neuleen! Olen koko ikäni tehnyt vain kaikkea pientä; lapasia, pipoja, huiveja yms, mutta koskaan en ole paitaa aloittanut. Jos koiran villapaitaa ei lasketa.

Mielenkiintoni ohjeiden tuijotteluun on aina ollut olematon. Olen aina tykännyt tehdä kaikki niin, ettei tarvitse sen kummempia miettiä, kunhan suhaa vaan menemään. Nyt kuitenkin on alkanut kiinnostamaan itsensä haastaminen ja kokeilunhalu. Jos ihan oikeasti selviäisinkin kaikista ohjeiden koukeroista ja saisin tehtyä itselleni unelmien reikäneuleen. Aah, se olisi suuri unelmani. Tässä pari kuvaa, mitkä herättää suurta innostusta tällä hetkellä:





Tämä on viimeinen uuden vuoden lupaukseni, josta varmasti pidän kiinni. Ensin vain täytyy kuluttaa tuota vanha lankavarastoa vähemmäksi, että uudet ihanat neulelangat mahtuu koppaan kunnolla!



Muuten, jos et huomannut, tein Lankalaihikselle oman sivun, josta voit käydä seuraamassa tilannetta. Päivitän sitä aina sitä mukaa, kun saan jotain valmiiksi tai ostan uusia keriä.


Onko sinulla hyviä ehdotuksia lankavaihtoehdoiksi tulevaa neuletta varten? Niitä kaipaan kovasti :)



Kuvat: garnstudio.com sekä novitaknits.com



13.1.2015

Uuden Vuoden Lupauksia - Osa 2

Kun ensimmäinen uuden vuoden lupaus eli vedenjuonti oli tehty, päätin luvata myös jotain muuta tälle vuodelle. Sen pitäisi ehdottomasti liittyä jollain tavalla käsillä tekemiseen, sen olin päättänyt.

Olen jo pitkään käynyt lueskelemassa eri käsityöblogeja ja ihastellut niitä taitavia ihmisiä, jotka tekevät kaikkea ihanaa ja kaunista käsillään. Sieltä sitten bongasin "lankalaihis"-nimikkeen ja siitä alkoi kunnon tutkiskelu. Tässä voisi olla ideaa.

Ideana on siis punnita kaikki langat mitä löytyy ja tehdä jokin tavoite siitä kuinka paljon ollaan "laihdutettu" vuoden loppuun mennessä. Kaikesta pidetään kirjaa ja sitä kautta pystyy seuraamaan, miten tehdyt työt valmistuu ja kuinka uusien lankojen hankinta vaikuttaa lopputulokseen.
Tästä innostuneena, päätin ilmoittautua haasteeseen mukaan Näppituntuma-blogissa.

Punnitsin into piukeena viikonlopun aikana kaikki lankani, joita sitten olikin 4 104 grammaa! Nyt kun olen hiukan mietiskellyt, olen päättänyt, että puolet saa lähteä, eli -2kg on tavoitteena! Määrä tuntuu kamalalta, mutta onneksi omistan aikas monta täyttä kerää, joista on helppo kehitellä kaikenlaista. Mutta sitten kun kurkkasin ihanan lankakorini pohjalle, sieltä tulvi pienen pieniä lankanyttyröitä herraties miltä vuosikymmeniltä. Keräsin kaikki pikkuiset ihanat palleroiset kasaan, purin kerät, mittasin puoliksi ja kerin jälleen uudelleen.




Siinä oli hommaa kerrakseen, mutta nyt ei tarvitse miettiä, riittääkö molempiin sukkiin samanlaiset raidat vai ei, kaikki on jaettu nätisti puoliksi. Ei muuta kun pistää menemään vaan! Ja näistä pikku nyttyröistähän alkoi valmistumaan tällaista sekameteliä:



Jämälankaylipolvensukat :) Tulipa mahtava sanahirviö! Eli suomennettuna erittäin pitkät villasukat kaikista mahdollisista langanlopuista. Nyt sukkia on kudottu jo reilut 20 cm (kuvassa mitta 12cm). Onhan ne ihanan piristävän näköiset epätasaisine raitoineen ja mielenkiintoisine väriyhdistelmineen :) Näistä tulee varmasti yhdet lemppareistani, kunhan joskus saan ne valmiiksi. Ohjeen nappasin Pirkka.fi-sivuilta. Näihin pitäisi saada 300g lankaa kulutettua, joten laihiskin saisi hyvän startin.

Siihen vielä päälle tämä pieni näperrykseni, jonka sain vihdoinkin valmiiksi:


Poikien tumput kudottu kaksinkertaisesta 7-veljeksestä. Silmukoita pistin 28. Saa nähdä kenelle nämä tekeleet ovat sopivat, mutta eiköhän tästä lähipiiristä joku sopiva yksilö löydy :) 

Näillä tumpuilla saan aloitettua lankalaihikseni -70 grammalla!! Jeee!!




Oletko sinä tehnyt jotain uuden vuoden lupauksia? 

12.1.2015

Uuden Vuoden Lupauksia - osa 1

Tässähän meinasi jäädä ihan lomafiiliksiin ja kirjoittelut tänne blogin puolelle on jäädä tyystin. On ollut ihana nauttia olosta ja suunnitella tulevaa rauhassa. Mut nyt kuitenkin takaisin iloiseen arkeen ja kerrotaan uuden vuoden lupauksista. Täällä taustalla on ehtinyt tapahtumaan jo jonkin verran :)

Heti kun vuosi vaihtui, päätin aloittaa vedenjuonnin. Olen aina ollut kova juomaan vettä, mutta jostain syystä se vaheni koko ajan enemmän ja enemmän loppuvuotta kohti. Olo oli koko ajan väsynyt ja päänsäryt vaivasivat. Jumpat ei sujunut samalla tavalla, sekoilit askeleissa ja tunsit koko ajan kropassasi, että kaikki ei ole hyvin.




1.1. lähtien otin tavoitteeksi juoda joka päivä tuollaisen 2 litraisen muovikannullisen vettä. Täytän sen aamulla herättyäni ja jätän sen keittiön työtasolle. Näin ei tarvitse juoda jääkylmää vettä koko päivää ja palella koko ajan. Sillä ei ole väliä mihin aikaan sen juon, mutta ennen nukkumaanmenoa kannun on oltava tyhjä.

Nyt on 12. päivä menossa ja olo on aivan erilainen! Mieli on virkeä, energiatasot ovat aivan eri luokkaa, olo on raikkaampi eikä päänsäryistä ei ole tietoakaan. Ainut miinus on se, että vessassa täytyy käydä useammin, mutta se on pieni uhraus sille, että tuntee olonsa näin hyväksi koko ajan!

Innostus tähän vedenjuomiseen ei todellakaan ollut mikään some-villitys (en kuulu mihinkään some-palveluun). Kaikki on alkanut täysin oman hyvinvoinnin lähtökohdasta ja oman kropan kuuntelusta.



Suosittelen jokaista teitä siellä toisessa päässä testaamaan, edes pariksi viikoksi. Ota realistinen tavoite. Laita se kannuun tai lasiin näytille. Ei sitä muuten muista, paljonko on tullut juotua. Huomaat jo muutamassa päivässä virkistäytymisen tunteen, usko pois! :)


7.1.2015

Tervetuloa Vuosi 2015!


Nyt on pienet uuden vuoden lomat pidetty ja on aika tarttua uutta vuotta sarvista! Olen saanut nauttia viimeisistä lomapäivistä shoppaillen ja tehden pieniä kivoja löytöjä :) Se jotenkin piristää aina!

Nyt voisin esitellä teille uuden ihanan blogikumppanini, se on tässä:





    

Nyt sain vihdoin ja viimein hommattua itselleni kunnon kameran. Kamera on siis Nikon D3200 (18-55mm objektiivilla). Tämän pitäisi toteuttaa toiveeni hyvälaatuisista kuvista ja kuvaamisen nautinnosta. Tähän astinen kokemus on ollut erittäin positiivinen. Kuvat on tarkkoja ja värit tulee niinkuin kuuluukin. Eli tästä se sitten lähtee, uusi kuvauksellinen taival Nikonin kanssa :)



Toiveita odottelen kovasti teiltä ihanaiset naiset ja miehet, mitä te haluaisitte täällä blogissani tapahtuvan? Kaipaatteko vartalon ja hiusten pesuun liittyvää postausta, kodinhoidon tuotevinkkejä, kosmetiikan testailuja? Kertokaa ihmeessä, niin voin toteuttaa toiveenne :)



Tervetuloa kanssani vuoteen 2015! 

Nautitaan luonnonkosmetiikan vaikutuksista, käsitöiden tekemisestä ja herkullisten leipomuksien tuoksusuista ja mauista!