25.11.2015

Sukat pikkuneidille


Tilaustyönä tehdyt sukat pienelle neidille. Ohjeena oma sukkamalli, lisäksi eri ohjeista napattuja palmikoita. Koko on noin 28. Silmukoiden määrää en muista tarkalleen, mutta 40 kpl veikkaisin. Kantapää vahvistettuna ja varressa takana joustinta.



Tässä vielä palmikon kuviointi paremmin. Keskellä isompi kuviointi ja reunoilla nuo pikkuiset. Mielestäni ihan nätit sukat tulivat ja uskon niiden kelpaavan myös tulevalle käyttäjälleen. 
Lankalaihiskin eteni taas pikkuisen eteenpäin, lankaa kului näihin sukkiin 74 grammaa. 


Kaiken kaikkiaan lankalaihis näyttää suht hyvältä, tavoitteeseen ei ole enää pitkä matka. Vielä on kuukausi aikaa pistää hösseliksi! Onneksi näin joulun aikaan on paljon projekteja, mitä toteuttaa :)



20.11.2015

Raitaneule

Nyt on elämäni ensimmäinen neulepaita tehty! Aloitin tietysti kaikista pisimmän kaavan mukaan tehtävästä, kun kiltisti noudatin ohjetta. Eli paita on tehty etu- ja takakappaleesta sekä istutetuilla hihoilla. Pituus on takapuolen peittävä, melkeinpä voisi sanoa tunikamittainen. Langaksikin valitsin vielä pykälää ohuemman kuin ohjeessa, joten kaikista helpoimmalla en itseäni päästänyt. Päätin, että jos tämän jaksan tehdä loppuun, tulen varmasti tekemään lisää paitoja ja muita isompia projekteja jatkossa.


Paidasta tuli juuri oikean kokoinen, hyvin istuva ja mukava päällä. Hihoja jouduin vähän itse soveltamaan, koska ohuemmalla langalla mitat eivät pitäneet alkuunsakaan paikaansa. Etu- ja takakappaleessa mentiin senttien mukaan, hihoissa kerroksien. Eihän ne silloin voi mitenkään osua kohdilleen eri langalla, tai jos ei ole täysin samanlainen käsiala kuin ohjeen tekijällä. Mielestäni oli outoa muuttaa tyyliä kesken ohjeen... Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Ohje on Novitan sivuilta ja lankana Novitan Ipana, ohjessa mainitun Miamin sijasta. Väreiksi valikoitui vaaleanpunainen ja valkoinen. Lanka on 100 % akryylia, joka ei materiaalina ole se kaikista parhain, mutta ihanan pehmeä ja kevyt neule on minun makuuni.


Lankaa oli mukava kutoa, pinnasta tuli kauniin sileä ja "virheetön", jos omasta käsialasta voi niin sanoa :) Ipana-langan pitäisi olla nyppyyntymätöntä, joten toivon tälle paidalle pitkää ikää. Ensimmäiseen neuleeseen kun en viitsinyt mitään kalliita lankoja ostaa, jos projekti olisikin mennyt täysin penkin alle. Hommasin rohkeasti 700 g lankaa (350 g/väri), ettei vaan lopu kesken. Lankojen yhteishinnaksi tuli huikeat 21 €, eli paidan todellinen hinta on noin 12 €. Todella edullinen siis!


Nyt on jo netti kuumana pyöritty katselemassa uusia neuleita, mutta onneksi nuo kamalat lankaröykkiöt vieressäni palauttavat minut takaisin maan pinnalle; ensin kaikki vanhat pois, sitten vasta uusia tilalle! Mutta se on varma, että neuleita tulee lisää jossain vaiheessa!


Ihanaa viikonloppua kaikille!!

17.11.2015

Kädentaidot-messujen jälkitunnelmat

Nyt on messut ohi ja aika palata taas arkisiin kuvioihin. Jalat olivat aivan puhki joka ilta ja kaupan päälle sain kunnon flunssan ilmastointilaitteiden viimasta. Mutta olihan se melkoisen ihana viikonloppu, kun sai olla sellaisessa paikassa, mikä itseä kiinnostaa. Sai myydä kauniita käsintehtyjä tuotteita, joiden takana voi ylpeänä seistä, tavata ihania ihmisiä ja keskustella kaiken maailman asioista. Kaiken kaikkiaan nautin viikonlopusta täysin rinnoin, toivottavasti tällainen mahdollisuus tulee vielä joskus uudelleen mahdolliseksi.

Messujen järjestelyt toimivat ihan mainiosti, mutta poislähdön aikainen parkkipaikan ohjaus oli aivan kädetöntä. Miehiä oli tasan kaksi kappaletta ohjaamassa 1500 auton vyöryvää massaa, jossa oli toinen toistaan enemmän väsynyttä messuvierasta. Perjantai-iltana oltiin 45 min parkkipaikalla jumissa ja lauantaina noin 35 min. Aamuisin kaikki oli kuitenkin täydellisen ohjattua ja toimivaa. Järjestäjät eivät siis olleet varautuneet illan tapahtumiin kunnolla.
Toivottavasti messujen järjestäjät ottivat tästä opikseen ja ensi vuonna on liikenteen ohjaus myös pois lähtiessä kunnolla hoidettu.

Ruoka-asioissa kun on gluteeniton kasvissyöjä, ei ole kaikista helpoin asiakas. Ravintoloissa oli valmistauduttu mielestäni kuitenkin ihan hyvin, mistä suuri kiitos. Vatsa tuli täyteen ihanan lämpimästä porkkanasosekeitosta :) Ja pehmis-kioskeilla oli gluteenittomia vohveleita!! Kahviloissa oli gluteenitonta pullaakin, joten niin suolaista kuin makeaakin oli tarjolla. Kaikki täytetyt sämpylät olivat vain kinkulla höystettyjä, joten siitä minikokoinen miinusmerkki.

Vessat eivät olleet mitenkään kamalan ruuhkaisia, mutta kyllä niihinkin sai aikaa hukattua yllättävän kauan. Näytteilleasettajille varattu oma WC olisi kyllä todella mainio kehitysidea. Moni yksin oleva myyjä hyötyisi siitä paljon, kun aikaa ei kuluisi turhaan jonotteluun. Onneksi messumyyjien keskuudessa ollaan niin mukavia ja avuliaita, että apua sai jos sitä tarvitsi. Itse hain naapurimyyjälle aamiaista, seisoskelin toisen myyntipisteessä vessassa käynnin ajan, ja muutenkin jos jotain oli, aina oltiin valmiita auttamaan, puolin ja toisin.



Sitten niihin ostoksiin. Sain pidettyä itseni irti kaikista langoista, eikä ainuttakaan kerää lähtenyt matkaan. Kaikki kyllä himotti kovasti, mutta kun ei ole tällä hetkellä sitä pakollista tarvetta, pystyin hyvin pidättäytymään. Moni jäi mieleen kummittelemaan, mutta ensi vuonna sitten :)


Flow Kosmetiikan osastolla tuli vierailtua heti perjantaina ja sieltä lähti etsinnän alla oleva saippua matkaani, nimittäin Kanerva-sheivaussaippua. Lisäksi miehelle tuliaisiksi Terva-Eukalyptus, joka huumasi minut tuoksullaan. Sheivaussaippuaa ei näköjään ole heidän kotisivuillaan laisinkaan, eli kävi todella hyvä tuuri, kun nappasin sen matkaani.


Sola Saippuan siskokset olivat niin ihania (naapureita), ettei niiden tuotteita voinut olla ostamatta. Itse keitettyjä saippuoita, joissa huumavat tuoksut ja tarinat. Kaikki ilman kemikaaleja. Tuoksuja oli muistaakseni 26 erilaista, joten sen valikoiman edessä vierähti hetki jos toinenkin. Mukaan lähti Revontulet, Tervan taika, Nokipannu sekä Lempi lemmen -saippuat. Monta monituista jäi vielä mieleen, mutta onneksi heillä on jälleenmyyjiä ympäri Suomen, niin on mahdollista saada näitä lisää ennen ensi vuoden messuja.


Novitan osastolta nappasin pyöröpuikkosetit matkaan. Nämä ovat  käteviä, kun vaijerin voi vaihtaa  aina sopivan kokoisiin puikkoihin. Ei siis tarvitse olla samasta koosta eri mittaisilla vaijereilla varustettuja malleja. Tarjolla oli 2 erilaista settiä, joissa oli koot 4,5,6 tai 7,8,10 ja vaijereita mitoissa 60cm, 80cm, 100 cm. Eli nyt on pyöröjä kerrakseen :)

Lisäksi tuli tehtyä muutama joululahjaostoskin, joista ei sen enempää, ne pidetään visusti salassa ;)




Messut oli aivan ihana kokemus, kiitos kaikille! Erityiskiitos tädilleni, Pipsalle, joka otti minut hommiin koko ihanaksi viikonlopuksi! Toivottavasti otetaan ensi vuonna uudestaan :)


12.11.2015

Pipsan Käsityöt - C-Halli - Paikka 812

Tässä hieman lisätietoa ja kuvia Pipsan Käsityöt-kojusta, jossa olen auttelemassa :)
(Kuvat: Pipsan Käsityöt)




Kaikki tuotteet ovat 100% puuvillaa tai pellavaa.

 Tuotteissa on tehokkaasti hyödynnetty kierrätysmateriaaleja sekä tilkkuja. Mitään käyttökelpoista ei heitetä pois. Nappeja ja pitsejä hommataan kirpputoreilta.


 

Klassikoksi muodostuneita käsipyyhe-essuja, joita Pipsa on jo 20 vuotta valmistanut.




                                                                 Tervetuloa Ostoksille! 


Ja koska joulu tekee tuloaan, myös jouluaiheisia tuotteita on tarjolla.

11.11.2015

Tervetuloa Suomen Kädentaidot-messuille!


Suomen Kädentaidot-messut 

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

13.-15. päivän välisenä viikonloppuna  


Ilokseni saan myös ilmoittaa, että olen itsekin siellä myyntitehtävissä, tätini Pipsan myyntikojussa, koko viikonlopun ajan.
Tule siis ihmeessä nykäisemään hihasta. Olisi mukava tavata joku lukija :)



Pipsan Käsityöt löytyy C-hallista ja paikalta 812, Idealavan läheisyydestä.


Pipsan Käsityöt ovat kirjovalla ompelukoneella valmistettuja, 

maalaisromantiikkaa huokuvia, sisustustuotteita. 


Kaikkea kaunista on siis tarjolla, tervetuloa ostoksille :)



7.11.2015

Kuukauden Tuote - Terre d'Oc Kaktusviikunaseerumi

Tämä jos mikä ansaitsee Kuukauden Tuote-tittelin! Kestosuosikki, joka ei jätä ketään kylmäksi :)


Kaikkien rakastama tuhkimotippa-seerumi saa ankealta tuntuvat aamut tuntumaan taas aurinkoisilta. Ihosta tulee ihanan heleä, pehmeä ja ravittu ja tuoksun hattaramaisuus tekee olon prinsessaksi.

Hyaluronihappoa, kaktusviikunaa, aloe veraa, auringonkukkaa ja pomeranssia sisältävä seerumi huolehtii niin kasvojen kosteuttamisesta kuin antioksidanttien saannista. Ihosta tulee sileä, kimmoisa, hoidettu ja kuulas.


Tässä muutamia paikkoja mistä sen saa itselleen:

- Ruohonjuuri, 47,95 €
- Biodelly, 42,00 €
- Jolie, 44,00 €


Itse käytän tätä joka päivä. Tähän seerumiin on syvä rakkaussuhde! Tästä ei ole paluuta!





Varoitus

Jos annat tälle seerumille pikkusormen, se vie koko käden!






5.11.2015

Pikkumiesten sukkia

Aiemmin olen kertonutkin, että sain ystävältäni ison kasan lankaa. Ainut toive langanlahjoittajalta oli saada hänen pojilleen sukat, joten nappailin sopivia langanloppuja ja pistin sukat puikoille!

Sukat on omalla ohjeella tehty, muutettu vain lasten kokoisiksi. Silmukkamäärät heitin hatusta, mutta ihan passelin kokoiset niistä tuli :) 



Vihreät sukat on suurinpiirtein kokoa 28. Lankana toimi vihreän kirjava, 7-veljeksen paksuinen loppukerä. 4 mm puikoilla pistelin menemään, silmukoita 40 kpl. Kannan jaon tein seuraavasti; 3 s jätin keskelle, 9 tuplasilmukkaa ja 8 reunasilmukkaa. Varsi on 3o-2n joustinta, erittäin venyvä, vaikka kuvassa näyttääkin todella kapealta. Lankamenekki oli 73 grammaa.

Siniset sukat ovat noin kokoa 26. Silmukoita 36, nelosen puikot ja lankana sinisen kirjava loppu, sekä kirkkaan sininen seiskaveikka. Kantapään jako: 3 keskellä, 7 tuplaa ja 8 reunasilmukkaa. Näiden sukkien varsi on 3o-3n joustinta ja niinikään joustavaa sorttia, vaikka kuva yrittää väittää toista. Lankaa näihin pienempiin sukkiin kului 56 grammaa.

Lankalaihis edistyi taas siis 129 grammalla ja pojat saivat jalkoihin hieman lämmikettä :) 



Vielä on lahjoituslankoja reilu kilo käyttämättä (plus kaikki muut omat langat), mutta eiköhän aika monelle langalle vielä käyttöä löydy... Joulukin alkaa pikkuhiljaa kolkuttelemaan, joten yhden naisen tonttupajaa on varmaankin tänäkin vuonna tiedossa, vahvasti lankojen muodossa :)

1.11.2015

BO.HO - Peiteaine

Olin viikko sitten perjantaina virkistäytymismatkalla Jyväskylässä. Kiertelin ja kaartelin siellä niin kaiken maailman vaatekaupoissa, lankakaupoissa kuin lempparissani; Ekolossa. Kävin jo ennakkoon heidän nettisivuiltaan vakoilemassa, olisiko siellä jotain mielenkiintoista ja uutta kokeiltavaa minulle ja yksi uusi tuotesarja löi kaikki laudalta!



Uuden uutukainen kosmetiikkasarja, BO.HO Green Revolution, oli rantautunut Ekolon valikoimiin ja sehän herätti heti mielenkiintoni. BO.HO on ollut Suomen kamaralla vasta muutamia kuukausia ja täysin tuntematon varmasti vielä monelle.

BO.HO on ranskalainen merkki, jonka ideana on luoda värikästä ja korkealaatuista, mutta huokeahintaista kosmetiikkaa. Kaiken pohjana on luonnon kunnioittaminen, niin valmistuksessa kuin pakkauksissakin.

Heidän suomenkielisillä sivuillaan on mainittu neljä sertifikaattia:

- Cosmebio, joka takaa tuotteiden luonnollisuuden.
- 1% For The Planet, eli he lahjoittavat liikevaihdostaan 1 % ympäristönsuojelujärjestölle.
- Slow Cometique, joka tulee luonnon ja terveyden kunnioittamisesta.
- One Voice, joka takaa eläinkokeettomuuden ja kunnioituksen planeettaamme kohtaan.

Minähän olin täysin myyty kaikelle tälle ja tein erittäin hyvillä mielin kaupat heidän peiteaineestaan. Kärsin erittäin tummista silmänalusista ja aina kun löytyy joku vakuuttava uusi kokelas niiden peittämiseen, olen valmis kokeilemaan. 



Peiteaine on puikkomuodossa ja pakkaus on todellakin ympäristöystävällinen, kierratettävää kartonkia. Hieman on muoviakin, mutta vain itse peiteaineen ympärillä oleva hylsy. Ulkonäkö on hyvin hillitty ja mielikuvaksi muodostuu kyllä ympäristöä kunnioittava tuotemerkki.

Tuote sisältää mm. oliiviöljyä, mehiläisvahaa, auringonkukansiemenöljyä, maissitärkkelystä, greippiöljyä ja karnaubavahaa.

Puikko on pehmeä ja koostumuksensa ansiosta levittyy iholle erittäin tasaisesti, joten kerrostaminen ei ole ongelma. Sormin levitettäessä tuote muuttuu vielä paremmin levittyväksi lämmetessään kosketuksesta. Omat tummat silmänaluseni peittyvät mielestäni hyvin ja tuote tuntuu jopa hieman toimittavan valokynän virkaakin. Sävynä minulla on 01, joka oli vaalein vaihtoehto.

Tuoksua ei ole nimeksikään, mutta hieman oliiviöljymäinen ja sitruksinen häivähdys tulee kunnolla nuuskuteltuani. Mitään silmiä ärsyttävää en ole havainnut nyt viikon kokeilun aikana. Peiteaine on pysynyt hyvin hikitreeneissäkin, eikä ole paakkuuntunut tai siirtynyt silmien ympäristön uurteisiin päivän edetessä iltaan. Kaikenkaikkiaan pätevä tuote.

BO.HOa ei vielä saa kauheasti osteltua mistään, mutta esim Ekolosta sen saa itselleen hintaan 13,90€.



Jälleen kerran pääsen toteamaan tämän tutuksi tulleen sanan loppuun; 
Suosittelen!