1.2.2016

Tänään se alkaa!

Ihanaa, ihanaa, ihanaa!!!

Ensimmäinen uuden vuoden lupakseni on nyt suoritettu ja olin kutomatta koko tammikuun! Se oli todella vaikeaa, mutta sain pidettyä lupaukseni. Järjestelin lankoja vaikka kuinka monta kertaa uudelleen koppaansa, kun en osannut olla irti niistä. Jaottelin niitä paksuuden, materiaalin sekä värin mukaan. Lisäksi tein tarkan suunnitelman, jossa jokaiselle langalle on jokin työ mietitty valmiiksi.

Joka päivä tuli vietettyä hetki, jolloin vain tuijotin lankakoppaani, niin suuresta riippuvuudesta oli siis kyse. Siirsin sen jopa toiseen paikkaan, jotta katseeni ei kiinnittyisi siihen, mutta toisin kävi. Tuijotin nurkkaankin täysin tyytyväisenä. Hullua, tiedän.

Mutta nyt nuo pelkät järkkäilyt ja tuijottelut ovat ohitse ja pääsen taas kilistelemään puikkojani! Oma matkani kohti uutta määränpäätä alkaa eli vanhojen lankojen täydellinen hävitys alkakoon! Eilen jo etsin sopivat puikot ja langat esille, että tänään pääsee nopeasti alkuun :) Muutamat tilaustyöt jo odottaa, joten niistä aloitetaan..;)

Nyt alkaa tapahtumaan jotain myös lankalaihiksen suhteen, vihdoinkin!


Ihanaa alkanutta viikkoa! Nautitaan ihanasta auringosta!




P.S. Eilen olin jo niin täpinöissäni, että kaadoin koko lankakoppani keskelle olohuoneen lattiaa.... enkä nostanut sitä ylös vaan jätin sen niille sijoilleen. Mikä ihana olo tuli, kun heräsin ja langat olivat minua heti vastassa :)





4 kommenttia:

  1. Hatunnoston arvoinen suoritus. Kuukausi ilman käsitöitä... huh, huh... nyt vaan kerien kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä se todellakin tiukkaa teki. Onneksi sain joululahjaksi saumurin, jolla tuli sitten hieman harjoiteltua ompelemista koko tammikuu.. Muuten olisin kyllä seonnut!

      Poista
  2. Onpa hyvä kun kuukausi vaihtui ja puikot saa taas kyytiä ja me lukijat nähdään taas ihania kättentöitä!Ei kun kutomaan!Melkein jänskättää tuleeko paita vai jotakin uutta? Tämä sun blogisi koukuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on ihanaa, kun puikkoja saa heiluttaa!! (mottoni?)

      Pieniä paljastuksia tuotoksista voin antaa.... Paitaa ei ole ihan ensimmäisenä tulossa, vähän pienempiä tekeleitä ensin :) Siskolle sekä ihan pikkuiselle neitoselle...

      Poista