31.12.2014

Tänään viimeinen - huomenna ensimmäinen :)

Vuoden viimeinen päivä. Tämä on se päivä jolloin annan itselleni vielä luvan olla joulun jäljiltä laiska ja herkutella kaikkea mitä nenän eteen osuu, ei tarvitse lähteä hikilenkille, otetaan iisisti vaan koko päivä ja nautiskellaan.

Mutta huomenna, silloin alkaa taas uusi aika ja pistetään kaikki asiat taas ruotuun. Herkkujen syönti lopetetaan kokonaan, ruokailut muutetaan kevyemmiksi, liikuntaharrastus taas jatkuu uudella teholla, pidetään itsestä huolta aivan eritasolla kuin aiemmin. Rakastan tätä tunnetta kuinka odotan jo huomista. Kaikki vanhat vuoden pölyt saa pois harteilta ja alkaa ihana uusi jännittävä vuosi! Energiaa on enemmän kuin pienessä kylässä toteuttamaan kaikki nämä asiat joita suunnittelen :)


Tämä blogini on nyt ollut muutaman kuukauden pystyssä ja kiitän teitä kaikkia lukijoitani siellä ruudun toisella puolella! Vielä tämä homma on itselläni hiukan lapsen kengissa ja opin tästä hoimmasta koko ajan jotain uutta. Yritys on kuitenkin kova saada tästä sivustosta toimiva, selkeä, rento ja ennenkaikkea apua antava.

Toivoisinkin, että ottaisit osaa tulevan vuoden suunnitelmiin. Kirjoittaisit joko kommenttilootaan tai yhteydenottolomakkeen kautta, mistä haluaisit lukea ensi vuonna? Onko se enemmän eri tuotteiden arvostelupuolta vai käsityöjuttuja? Kerro ihmeessä, koitan toteutella toiveitanne parhaani mukaan :)

Mutta vielä kerran kiitos tästä vuodesta ja palataan uusin energioin taas ensi vuoden puolella!


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!!!


Kuva: Morguelife.com


4 kommenttia: