20.3.2016

Sohvanpäällinen

Seuraava onkin iso paljastus. Meidän sohva on kamala ja aikansa elänyt. Se on kulunut, lässähtänyt ja koiran omat toimet ovat saaneet sen aika karmean näköiseksi. Pitkään olemme miettineet, hävitetäänkö koko sohva-kamaluus tilaa viemästä vai mitä sillä tehdään. Kuitenkin se on koiran lempparipaikka, joten siitä syystä se on aina saanut jäädä pieneen olohuoneeseemme.

Sain päähänpiston tuossa vuoden vaihteen jälkeen, että tämähän olisi helppo verhoilla uudelleen, kun muodot ovat hyvin kantikkaat. Mitään kalliita kankaita ei tähän enää kannata haaskata, joten mikäs sen pirteämpi vaihtoehto näin kevään korvalla, kun vanha kunnon tilkkutyö-meininki! Marssin iloisena tyttönä Ikeaan ja ostin 200 kpl (4 nippua) valmiiksi leikattuja tilkkuja. Tilkut ovat 20x20cm kokoisia ja 50 kpl rullissa. Niistä näkee vain päällepäin mitä sävyjä setti sisältää. Valitsin 3 samantyylistä rullaa ja yhden huomattavasti värikkäämmän version ja tulin into piukeena kotiin heti suunnittelemaan teostani.

Olin tehnyt alustavat mittailut ja tiesin siis että 200 tilkkua pitäisi riittää reilustikin tähän hommaan. Sitten se työ vasta alkoikin! Ensin lajittelin kaikki tilkut, sitten laskeskelin mitä on eniten, mitä vähiten ja sitten vasta pääsi tilkkusuunnitteluun käsiksi! Tökin nuppineuloilla tilkkuja pitkin sohvaa, jotta saisi oikean tuntuman projektiin heti alkumetreiltä. Heti kun sommitelma näytti hyvältä, pinosin ja nimesin kaikki tarkkaan, jotta ompelutyö helpottuisi. Ja tässä ihana lopputulos:



Sohva on siis kauttaaltaan verhoiltu tilkkujen riemukkaalla väripaletilla! Sohvan oikea väri on tumma pehmeä punainen, joten pirteys ja raikkaus ovat erittäin tervetulleita elementtejä meidän sisustukseen! Vanha sävy kun alkoi jo tuntumaan liian raskaalta ja tunkkaiselta!


Tein aina osion kerrallaan, jolloin työ eteni järkevissä osissa ja sovitus oli mahdollisimman helppoa ja kätevää.  Alareunaan tein kuminauhalle kujan, jotta päällinen pysyisi varmasti paikoillaan. Kangas on kuitenkin sen verran paksua puuvillaa, että kuminauha ei saa vedettyä sitä kunnolla kireälle. Päällinen on kuitenkin sen verran napakka, että pysyy paikoillaan myös ilman mitään lisävarmistuksia.
 
Yhteensä sohvaan kului 166 tilkkua. Tilkkuja siis jäi vielä reilut 30 kpl käyttämättä. Muutamat olivat niin värivirheellisiä, että niitä en hyväksynyt töihini, mutta vielä jäi mietityttämään, mihin näitä loppuja tilkkuja voisi vielä hyödyntää.
 
Koiramme rakastaa peittoja ja niistä pitää usein rakentaa jonkin sortin pesä tai tyyny pään alle, ennekuin sen päälle käydään nukkumaan. Joten siitä idea ja hauveliinille oma myttyämis-peitto sohvalle samalla tyylillä!
 
 

4x7 = eli 28 tilkkua ommeltuna yhteen ja sininen pehmeä fleece taustalle. Eihän siinä muuta tarvitakaan!


Peitto on sopivan jämäkkä tilkkupuolelta, joten pitäisi kestää pidemmätkin pesänrakennus-kuoputukset ja toinen puoli unelmapehmeää fleeceä, jos lämpöä ja pehmeyttä kaipaa.

 
Lisäksi tämä on helppo pistää koneeseen, jos likaantuu ja päällinen ei kulu ja sotkeennu niin helposti! Tälläkin hetkellä selkäni takana, sohvan toisessa päässä on pieni ja ihana kuorsaus käynnissä, joten päällinen sekä suojapeitto on otettu hyvin vastaan! :)

Olen lopputulokseen itse tyytyväinen, vaikka muutamia virheitä matkalla sattuikin. Muutamia kohtia tulen hieman muokkaamaan ja jokusen sauman kohtaa siirrän paremman istuvuuden toivossa, mutta kaiken kaikkiaan kiva projekti ja onnistunut lopputulos. Mitään kaavoja en sohvasta ottanut, vaan tein ihan fiiliksellä ja välillä sovittelemalla.

Päällinen tuli maksamaan kankaiden puolesta yhteensä 12 €, joista sain vielä torkkupeiton toisen puolen tehtyä. Ei siis mikään paha diili ja mikä parasta, sohva sai vielä hieman lisää armonaikaa ;)

10 kommenttia:

  1. Tosta sohvasta tuli tosi hieno, sehän on ihan tyystin erinäköinen mitä aikasemmin! ja mikä parasta tosi edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sohva kyllä koki todellisen muutoksen ja hyvä niin :) Olen itsekin hyvin tyytyväinen!

      Poista
  2. VAU!!!!!!!!!!!!!!! Mikä sohva! sopii kevääseen tosi makeesti kun on ihanan värikäs!vapise Teuvo loman,sinussa on ainesta sisustus suunnittelijaksikin!oletko harkinnut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Sohva on ihanan värikäs ja pirteä, mutta eiköhän me jätetä kuitenkin nuo ammattilaisen hommat Teuvolle ihan suosiolla :)

      Poista
  3. voisikos tuolla systeemillä tehdä päiväpeiton?pitäiskö siellä alapuolella olla joku tukikangas?toimisko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin voi tehdä myös päiväpeiton. Itse tein sohvalle suojaksi torkkupeiton ja taustakankaaksi pistin fleeceä. Peitosta tuli sopivan tukeva ja jämäkkä, mutta silti ihanan pehmoinen fleecen ansiosta :)

      Poista
  4. onko fleese luistavaa ommeltavaa? mulla ei ole kokemusta kyseisestä kankaasta!pelkään kaikkia luistavia juttuja ettei tarvitsis purkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fleece oli oikein mukavaa ommeltavaa, ei tuntunut luistavan lainkaan. Ensin ompelin oikeat puolet vastakkain kankaat yhteen ja sen jälkeen tein oikealle puolelle reunaan vielä uudet tikkauksen, jotta peitto "litistyy" eikä sauma pääse pullottamaan liikaa. Peitto on todella hyvä. Jos haluat, voin laittaa peitosta lisää kuvia sinulle. Voit ottaa minuun yhteyttä sähköpostiini: r.villasukissa@gmail.com

      Poista
  5. Kiitos hyvistä ohjeista!Rasvaan koneen ja alan suunnittelemaan värejä! KIITOS HYVÄSTÄ BLOGISTA!

    VastaaPoista