26.3.2016

Zuii Volume Mascara

Tämä ripsiväri on odottanut pääsyään parrasvaloihin jo kuukausia. Joulukuussa tämä ripsari tuli jo hommattua ja tätä on tullut hieman testailtuakin, mutta ne iänikuiset kuvaukset aina jää tekemättä. Eilen itseäni Zuiilla ehostaessani, lamppu syttyi ja tajusin räpsästä kuvat.


Zuii on ollut aina yksi mielenkiintoisimmista ja "polttelevimmista" luonnonkosmetiikkabrändeistä itselläni. Jotenkin ne kaikki kukkaisjutut ja kaikki saavat oloni tuntumaan aivan keijukaiselta, kuin olisin yhtä luonnon kanssa ja pienet kauniit kukkaset loisivat ehostusta kasvoilleni. Se on minun mielikuvani, kun kuvittelen laittavani Zuiita kasvoilleni. Todellisuus kuitenkin palautti minut maan pinnalle, kun tutustuin tähän ripsiväriin.


Zuiin volume mascara on varustettu isolla harjalla ja muutenkin koko hylsy on massiivisen kokoinen. Mielestäni liiankin iso ja muovinen, ollakseen luonnonkosmetiikkaa ja luomua edustava. Sävy granite on todella syvä musta, josta pidän erityisesti. Tavaraa on isosta hylsystä huolimatta vain 7,5 g eli suurinpiirtein saman verran kuin kilpailijoillakin.

 
Harja on iso ja massiivinen, niin kuin volume-ripsarissa mielestäni kuuluukin olla. Annostelu vain ei ole tämän ripsivärin paras ominaisuus. Kuten kuvassakin näkyy, harjan päähän jää todella iso kökkö massaa ja myöskin harjasosan juureen jää toinen kökkö. Näitä en ole saanut millään liikesarjalla kokonaan poistettua. Massa on aika kuivaa ja "karheaa" (hyvin samantyylistä kuin Lily Lolon vanha ripsari).
 
Mutta sitten kuitenkin se tärkein kriteeri, eli miltä se näyttää silmissä.
 

Kuten sanoin, sävy on todella ihanan syvä musta. Tuuheutta on mielestäni ihan mukavasti ja alaripsiin tämä toimii erittäin mallikaasti. Tarttuu hyvin ja antaa sopivasti väriä ja tuuheutta. Kuitenkin se tekee yläripsistäni todella lyhyen näköiset. Kuvassa olen juuri laittanut kaksi, erittäin huolellisesti joka suuntaan sudittua kerrosta, mutta pituutta ei tule yhtään lisää.

 
Kerroksien levityksen aikana Zuiin ripsari suoristaa ripseni lähes suoriksi, tästä syystä siis pituutta ja näyttävyyttä ei tule. Lisäksi varmasti huomaatte ripsien rosoisuuden ja luomelle ilmestyneet pienet irtomuruset.

 

Tämä kuva on otettu noin 5 minuuttia levityksen jälkeen. Silmän alla on jo jonkin verran varisemista havaittavissa. Inhoan näitä irtomurusia....

 
Tässä vielä kuva illalla, päivän käytön jälkeen. Ripset ovat "lyhentyneet" entisestään ja muutenkin koko olemus on ihan väljähtynyt. Varisemiset pyyhkäisin pois ajatuksissani ennen kuvausta, mutta se ei ollut lisääntynyt. Lopputulos Zuiille: ei hyvä.
 
 
Tämä Zuii oli kyllä minun osallani suuren suuri pettymys. Se ei vain istu minun ripsiini. Hehkutukset muissa blogeissa pitävät varmasti paikkansa, mutta minun täytyy kyllä sanoa, että muuta hyvää sanottavaa tästä mascarasta ei ole kuin sävy ja suttaamattomuus. Tällä ei hämähäkkejä silmien ympärille tule, koska ripset ovat niin suorat ja lyhyet, että ne eivät kosketa ihoa missään vaiheessa. Äh, olen niin turhautuneen pettynyt. Voi Zuii minkä teit!
 
Olen kuitenkin erittäin tarkka siitä, mitä ominaisuuksia vaadin ripsiväriltäni ja ehdoton ykkönen on pituus ja näyttävyys. Tuuheus ja suttaamattomuus ovat myös tärkeitä juttuja, mutta kyllä kunnon pitkät räpsyttimet vaan on se juttu! Vaikkakin, eihän minulla sellaisia kunnon Twiggyn hämähäkkiripsiä tule koskaan olemaan, mutta niihin tulen aina pyrkimään :)
 
Zuiille siis joudun harmillisin mielin sanomaan heippa...(onneksi Zuiilla on muita hyviä tuotteita, jolla saan itseni taas keijukaistunnelmiin :))
 
 
Onko sinulla Zuiin ripsiväreistä kokemusta? Oletko kanssani samaa vai täysin eri mieltä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti