30.12.2015

Loppuvuoden Loppukiri

Vielä on tämä ja huominen päivä aikaa tahkota lankalaihikseen tulosta. Olen jo päässyt tavoitteeseeni(!!!), mutta vielä on intoa saada lisää miinusta ensi vuodelle. Varmaa on, että ensi vuonna ollaan jälleen hommassa mukana! Kovia suunnitelmia on jo mielessä..

Sitten siihen loppukiriin. Jouluaaton aattona sain valmiiksi viimeisen lahjan. Takkuilevan aloituksen jälkeen sain kuin sainkin sukat pakettiin juurikin sopivasti. Kiitos vielä Hepsille avusta ja neuvoista, lahjan saaja oli onnellinen!




Sukat ovat kokoa 42-43 ja koko pohja on vahvistettua neulosta. Tein omia lisäkerroksia tarpeen mukaan, aina kun pohja alkoi vääntelemään kippuraan. Lankoina 7-veikan iänikuisia jämiä ja puikot oli 3,5 mm sukkapuikot. Raidoituksen hoiti jälleen raitageneraattori. Lankalaihiksessa edistyin 110 grammalla.  Näiden sukkien teko oli hauska kokeilu ja varmastikin tuplapohjasukkia puskee jatkossakin.



Tämän setin aloitin Joulupäivänä verkkaisessa tahdissa, mutta innostuttuani, paukuttelin vielä kämmekkäät pipon kaveriksi. Lanka on Schachenmayr Merino Extrafine 170 (sävyinä camel ja burgundy) ja puikot 3mm sukkikset. Raituli-pipon ohje täältä. Kämmekkäät tein täysin oman pään mukaan. Silmukoita 44 ja samoilla 3mm puikoilla pistelin menemään. Lankaa kului pipoon 45 grammaa ja kämmekkäisiin 29 grammaa.




Lisäksi Jouluaattona vedin vielä ompelukoneeni esiin ja tein pitkään lupaamani tablettisuojan. Sisällä on kaksinkertainen fleece ja päällisenä ohut vahakangas. Läpässä tarrakiinnitys, niin eipähän tabletti pääse tipahtamaan. Vahakangas suojaa kosteilta ilmoilta ja se on helppo pitää puhtaana. Tämä oli hauska pikkuprojekti tehdä samalla, kun keitti riisipuuroa :)


           

Kuinkahan käy, kerkeäisiköhän sitä vielä yhden pikkuprojektin toteuttamaan ennen kuin vuosi vaihtuu?.... Schachenmayr Merinoa kun jäi vielä burgundyn värisenä hieman jäljelle.. ;)





4 kommenttia:

  1. Hei, kiva että vahvistettu neule onnistui sukan pohjissa noin hyvin!
    Kaunis tuo myssy/kämmekässetti ja vallan upea tuo tablettipussukka.
    Hyvää uutta vuotta! =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Kiitoksia vielä hyvistä neuvoista :) Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Hei! Mistä olet löytänyt tuon vahakankaan? Etsin juuri tuollaista, mutten löydä mistään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

      Vahakangas on ostettu IKEAsta ja oli kyllä todella edullista. Ostoksestani on kuitenkin jo sen verran aikaa, että ainakaan nettisivujen kautta tätä kyseistä kuosia ei enää löytynyt. Mutta kannattaa käydä kurkkimassa IKEAn kangasosastolla, jos vain on mahdollista päästä paikan päälle. Voihan tuota vielä löytyä jostain alelaarista, tai voit löytää vielä paremmankin vaihtoehdon! :)

      Poista