11.8.2015

Kärjestä aloitetut miesten sukat (omalla ohjeella)

Olen kehitellyt tässä kesän kuluessa ohjetta kärjestä aloitettavista sukista niin, ettei niihin tule lisäyksien kohdille lainkaan reikiä ja kantapää on vahvistettu. Surffaillessani ympäri internetmaailmaa, en mistään löytänyt vahvistetulla kannalla olevaa, kärjestä aloitetun sukan ohjetta. Siitä innostuneena aloin väsäilemään paperille ja puikoille eri variaatioita, kunnes olin tyytyväinen.

Hyvän kokeilun tuloksena, uskaltauduin kokeilemaan, osaanko tehdä muutokset niin, että ne mallaantuvat miesten sukiksi. Mieheni kaipasi värikkäitä sukkia itselleen (vaikka villasukkalaatikko pursuilee jo yli), joten hän oli hyvä kohde testaukselle. Levittelin kaikki langanjämät lattialle ja hän valitsi värien järjestyksen. En testailujeni aikana kutonut kertaakaan koko sukkaa, pelkästään vain kantapäitä tai kärkiä, joten hiukan jännitti aloittaa kutominen. Mutta pakkohan se on joskus testata, toimiiko ohje vai ei.... ja tässä tulos:



Langat olivat pääasiassa 7-veljestä, seassa muutamia tuntemattomia villa-, akryyli- ja puuvillalankojen loppuja. Lankalaihis edistyi näiden sukkien avulla 134 grammaa :) Ja mikä parasta, ylimääräiset pikkunyttyrät ovat poissa lankakopastani... ainakin hetkeksi.


Kantapäät lähikuvassa :) Ne ovat kyllä identtiset, vaikka oikean puoleinen jostain syystä näyttää hieman leveämmältä. Ehkäpä blokkeihin asettelussa en ollut tarpeeksi tarkkana ;)



Vielä yksi heruttelukuva vahvistetusta kantapäästä. Tässä näkyy hyvin tuo vahvuus. Hyvältä näyttää, eikö? ;)


Ohje on vielä puhtaaksi kirjoitusta vaille, sekä havainnollistavat kuvat uupuvat vielä. Ohje on siis tulossa myöhemmin. Jos haluat ohjeeni testaajaksi, pistä kommenttia alle, niin otan yhteyttä ohjeen valmistuttua. Olisi mukava, jos joku sitä testaisi ja antaisi risut/ruusut :)



Mukavaa alkavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen yhdet ainoat villasukat neulonut kärjestä aloittaen koska kompastuin juuri kantapään neulomiseen! Joten ohje kuvineen voisi olla poikaa, testineulojaksi en tiedä uskallanko luvata! Tosin eikait se ota jos ei annakkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Ohje tulee olemaan hyvin simppeli ja tärkein pyrkimykseni, on saada otettua sellaiset kuvat, että kaikki "hämärät" kohdat selviävät :)

      Tervetuloa vain testikutojaksi!

      Poista
  2. Hei!

    Olen itsekin pähkäillyt varpaista aloitettujen sukkien kantapäiden kanssa. Olen päätynyt tällä hetkellä neulomaan tavalla, jossa kantapää on yhdistetty tiimalasi- ja kantapäänkäännös -systeemillä. Mielenkiinnosta voisin testata sinun ohjettasi, uudet tavat ovat aina tervetulleita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantapää on ollut suuri pulman aiheuttaja myös itselläni. Nyt kun olen jo muutamat sukat kokeillut omalla tekniikallani, uskallan olla jo tyytyväinen. Lopputulos on helppo, yksinkertainen ja siisti.

      Tervetuloa testaajaksi :)

      Poista
  3. Hei, onko jo mahdollista saada ohjetta näihin? En aikaisemmin ole kutonut kärjestä aloitettuja sukkia. Joulu lähestyy ja mies kaipaisi sukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kärjestä aloitettuihin sukkiin löytyy itse tekemäni ohje täältä blogin puolelta. Saat sen suoraan PDF-muodossa koneelle tallennettua. Muutoksena ohjeeseen on vain se, että teet sukan isommalla silmukkamäärällä. Ohje on täysin omaan makuun muokattavissa.

      Jos tarvitset tarkempaa apua/vinkkejä, voit ottaa suoraan yhteyttä: r.villasukissa@gmail.com
      Sähköpostin välityksellä on helpompi selittää tarkemmin, esim kuvien kera :)

      Poista