19.3.2015

Käsitöitä - Maatuskat - osa 1

Sain omasta mielestäni mahtavan idean tuossa joskus talven pimeinä iltoina. Lankoja on roppakaupalla ja varsinkin hiukan vajaita keriä. Sellaisia, joista saisi puolitoista sukkaa, mutta ei enempää. Niille päätin kehitellä jotain käyttöä, joka ei kuitenkaan jäisi omiin nurkkiin pyörimään.
En enää jaksa pyöritellä ja katsella noita vanhoja tunkkaisia, aina samanvärisiä tylsiä keriä! Haluan jo päästä uusille lankakaupoille, kaikki ne ihanat värit ja materiaalit kutsuvat minua.... Kunhan pidän lupaukseni, joka oli kuluttaa ensin vanhoja lankoja puolet pois. Tyhmä lupaus näin jälkeenpäin ajateltuna! Mutta lupaus on lupaus.

Asiaan siis. Kaipasin kaikkien sukkien ja perusjuttujen rinnalle vähän jotain erilaista ja enemmän luovempaa hommaa. Ennen viikonloppuahan kertoilin protoista ja suunnitteluistani, joita en vielä halunnut paljastaa. Päätin ensin palaveerata yhteistyökumppanini kanssa ja esitellä ideoitani, ennenkuin lähden täällä hehkuttelemaan mitään innostuksissani.

Yhteistyökumppaninani toimii siis oma äitini ja viikonloppuna pidettiin kunnon palaverit, kun vietin koko viikonlopun pitkästä aikaa vanhempieni luona :) Väänsin pari erilaista mini-protoa, joista sitten äiti sai päättää millaisia teen.

Äitini kuuluu moottoripyöräkerhoon; Maatuska MC:hen. Niiden maskotti/tunnus on siis maatuska ja väri on vaaleanpunainen. Tästä innostuneena ajattelin väkertää kaikille jäsenille oman maatuskan :) Lupasin 10 erilaista maatuskaa tehdä, jäseniä kun ei vielä kovin montaa ole.

Laskeskelin jo päässäni, että nyt ne langat vasta kuluukin ja voin pikkuhiljaa ruveta suunnittelemaan reissua eri lankakauppoihin, kunnes äiti päästi sammakon suustaan; saan kaikki hänen ylimääräiset lankansa! Ei!


No, värit oli sen verran kivoja, että heltisin ajatukselle muutamassa sekunnissa ja kotiin saavuin muovikassillinen 7 veljeksen lankoja matkassani. Punnitsin ne ja loppusummaksi tuli 829 grammaa. Eli sen verran, mitä olin saanut suurinpiirtein kulutettua. Laihis sai siis aikamoisen takapakin, mutta kyllä se vielä miinukselle saadaan ja kunnolla! Nyt vaan puikot ja koukut sauhuamaan!


Pienen lankojen pyörittelyn ja väsisuunnittelun jälkeen suunta oli selvä ja tässä on muutaman päivän työn tulos:


Kaikille tulee tunnusvärin mukainen vaaleanpunainen huivi ja olaosista tulee jokaisesta eri värinen. Neljäskin on jo kohta valmis ja viides lähtee varmasti samantien tulille. Näitä on niin mukava väkertää :)

Mallin löysin novitan sivuilta ja se vaikuttaa oikein hyvältä. Muutaman muutoksen kuitenkin päätin tehdä alkuperäiseen verrattuna. En tee valkoista raitaa vaan jatkan senkin osuuden vaaleanpunaisella ja virkaan kaikki nro 3 koukulla. Niistä tulee oikein mukavan napakoita ja hieman pienempiä kuin ohjeessa sanotaan. Korkeutta näillä on noin 15cm, alkuperäisen ohjeen 19cm sijaan.
Ohjeen maatuskaan löydät täältä.

Teen ensin kaikki "pohjat" valmiiksi. Sitten teen samanlailla sarjatyönä essut ja kasvot. Uskon, että se on tällaisessa isomman satsin tekemisessä kaikista nopein/parhain menetelmä. Tulee parempi tatsi kun tekee monta putkeen. Mutta katsotaan maltanko olla tekemättä edes yhtä kokonaan valmiiksi :)




Uusia osia tulossa, kun saan projektia eteenpäin. Pysykää maisemissa!


6 kommenttia:

  1. Itse tein viimevuonna äitille maatuska korvakoruja sovitun 20kpl sijaan lähes 40kpl.. varaudu kasvavaan määrään.. :) kannattaa tehdä pari ylimääräistä.. nim. kokemusta on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, katsotaan millanen maatuska-armeija tästä vielä kehittyy.... mutta kymmenellä lähdetään liikkeelle :)

      Poista
  2. veikeitä pallukoita ja langan jämät saa käyttöön! hyvä idea!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne on hauskan näköisiä tässä vaiheessa. Alkavat muistuttamaan itseään vasta kun kasvot saa kiinnitettyä. Suosittelen lämpimästi tekemään näitä pikkuisena piristystyönä, todella nopea tehdä ja vain taivas on rajana :)

      Poista
  3. Hei! Aihehan voi olla virkattuun juttuun mikä vaan ,vaikka joku eläin? Vois tulla aika kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vain taivas on rajana! Netistä löytää todella paljon hyviä ohjeita eläin-amigurumien tekoon, jotka onnistuvat vasta-alkajiltakin :)

      Poista