27.12.2016

Viron Kesä - neuletakki

Tämän neuletyön postaaminen ja kuvaaminen on jäänyt ihan täysin unholaan. Nyt kun vuosi alkaa olla lopuillaan ja lankalaihiksen viimeisiä päivityksiä tehdään, tajusin tämän puuttuvan vielä listoilta. Halusin yksinkertaisen, mutta jollain jujulla varustetun elämäni ensimmäisen itsetehdyn neuletakin ja mielestäni valinta on paras mahdollinen.



Neuletakki valmistui jo kesäkuussa ja se on ollut ahkerassa käytössä. Ohje on ostamastani Saumattomat neuleet-kirjasta, jonka on tehnyt Anna Verschik. Alkuperäisessä ohjeessa lanka oli täysin toista ja etulistaan kuuluisi napit, mutta minä taas päätin mennä omia reittejäni. Lankana haluan käyttää valitsemaani ohuempaa vaihtoehtoa ja etulistan jätän aukinaiseksi. Näin se näyttää enemmän "minulta".

 
Neuletakki on kudottu poikittain ja se aloitettiin takaa keskeltä. Koska käyttämäni ihana Sandnes Garnin Mandarin petit-puuvillalanka oli huomattavasti ohuempaa kuin ohjeessa käytetty lanka, jouduin laskemaan silmukat täysin uusiksi. Tein ohjeen ns. "puolitoistakertaisena", jolloin sain mieleiseni pituuden (hieman pidemmän kuin ohjeessa). Poikittain kutominen, yksiä sukkia lukuunottamatta, oli minulle täysin uusi kokemus ja ohjetta lukiessani olin aivan pihalla mitä seuraavaksi tapahtuu. Huomasin kuitenkin, että kun vain rohkeasti aloittaa kutomaan, asiat selkiytyvät kummasti kun on se työ konkreettisesti nähtävillä ja pyöritettävänä.
 
Takki valmistui muutamassa viikossa rauhallisesti kutoen. Ohje oli loppujen lopuksi helppolukuinen ja ymmärrettävä, itse koitin tehdä siitä vain vaikeampaa mitä se oikeasti olikaan. Toki omat silmukkalaskelmat aiheuttivat hieman lisäpähkäilyä. Suurimmaksi osaksihan tämä on vain sileän neuleen tekemistä päästä-päähän. Helppoa, välillä jopa hiukan puuduttavaakin.
 
 
Ainoat koristeellisuudet takissa on tosiaan tuo kuvassa näkyvä taka-keskisauma, josta pidän kovasti. Koko työ tosiaan aloitetiin tästä "saumasta", jolloin työlle luotiin sen tuleva pituus.
 

Lisäksi sivusaumat tehtiin näppärästi työn ohessa niin, ettei mitään ylimääräisiä saumojen ompeluita tarvittu. Sivusaumatkin luovat oman pienen detaljinsa työn pelkistettyyn linjaan. Lopuksi tehtiin vielä etulista, jonka annoin höyrytyksen aikana venähtää hieman edestä pidemmäksi tarkoituksella. Näin sain kauniisti laskeutuvan mallin takkiini, jota kannan ylpeänä päälläni.

Lankaa kului vain 278 grammaa, joten kevyestä tapauksesta on kyse. Langat kävin ostamassa viimeisiä hetkiä auki olleesta lankakauppa Kerästä, jossa myyjä kertoi langan ihanasta ominaisuudesta; se vain muuttuu pehmeämmäksi ja pehmeämmäksi, mitä enemmän sitä käyttää ja pesee. Ja tämä on todellakin osoittautunut todeksi, sillä neuletakkini vain paranee ajan kuluessa. Toivottavasti tämä ihanuus tulee kestämään hamaan tulevaisuuteen!

2 kommenttia: