28.12.2016

Viimeisiä jämälankoja viedään

Muutama päivä tätä vuotta jäljellä. Lankalaihiksen suuri tavoite, päästä eroon kaikista vanhoista langoista, onnistuu lähes täydellisesti. Ne mitkä edelleen keikkuu tuolla kopassa, on juurikin ne, joille en ole keksinyt mitään uutta olomuotoa. Lisäksi jo viikkoja kestänyt epämääräinen miniflunssa on vienyt voimia kummasti pois kutomisen ääreltä. Mutta, olen kuitenkin hiukan ponnistellut ja saanut kaikki villalankajämäni hävitettyä ja koppani sisältää vain uusia ja avaamattomia villalankoja. Ihanaa!

Koska lankojani oli hyvinkin epämääräinen määrä, pistin langat vain paksuuksien mukaan kahteen kasaan ja niistä tein sellaiset jämäsukat, mistä langat antoivat myöten. Näissä ensimmäisissä sukissa, suunnittelijan työhön pääsi taas rakas mieheni, joka sai päättää raitojen värikulun.


Lankoina on noin seiskaveikan vahvuisia lankoja. Kärjestä pistin menemään noin puolen metrin - metrin mittaisilla pätkillä ja pikkuhiljaa sain jo pikkuisia keriäkin käyttöön. Näihin on siis todellakin käytetty kaikki jämät! Tiimalasikantapäät ja varsiin isommat jämäkerät. Sukista tuli mielestäni jollain tavalla kiehtovat väriyhdistelmineen, tuo harmaan tasoittava vaikutus kantapään ja joustinvarren kanssa saa tuotoksen näyttämään mielestäni erityisen hyvältä (juurikin harmaan langan käyttö oli minun osuuteni suunnitteluprosessissa :).

Naisten sukat niistä tein, kokoa 38-39 ja ne odottavat vielä tulevaa omistajaansa. Puikot taisi olla 4mm ja silmukoita perus 48. Varteen tein muutamat lisäykset, jotta joustamaton varsi istuu jalan muotoon paremmin eikä kiristä. Painoa tuli 113 grammaa.


 Toiset jämälankasukat meni suoraan appiukolleni, joka pitää nallelangan vahvuisista sukista erityisesti. Siitä on jo muodostunut perinne, että joulupukki tuo aina yhdet ohuemmat villasukat seuraavalle vuodelle. Tällä kertaa vain kutojatonttu oli ollut niin kiireinen ja väsynyt, että sukat tulivat päätellyiksi vasta joulupäivänä.

Lankoja tuhottiin kahdeksasta eri keränlopusta, joten aikaa meni pelkästään jo lankojen selvittelyihin. Raidat loin raitageneraattorin avulla, jotta langat kestäisivät mahdollisimman pitkälle ja jälleen sain olla tyytyväinen generaattorin luotettavuuteen. Painon mukaan vain sävyttäin ja sieltä tulee valmiita ehdotuksia, kätevää. Tällä kertaa en jakanut lankoja perfektionistin tapaan sävyittäin identtisiksi, vaan nyt riitti, että samaa lankaa oli tismalleen sama määrä. Hienosti ne kuitenkin näyttävät, loppuvartta lukuunottamatta, lähes identtisiltä.

Tosiaan, miesten sukat kokoa 43-44 ja silmukoita oli 60 kappaletta 3mm puikoilla. Kärjestä aloitettu ja tiimalasikannalla varustettu. Näiden avulla lankakoppani keveni 97 grammaa ja viimeiset villalanganjämät hävisivät! Tätä on odotettu!

Nyt kun jaksaisi vielä puristaa muutaman kutomis-illan, saisin lähes lankalaihistavoitteeni toteutumaan. Katsotaan, kuinka viimeisten päivien tunnit venyvät....:)

2 kommenttia:

  1. Hei Kutojamaisteri!Sun miehesi taitaa olla joku taideihminen kun osaa sommitella värit kohilleen!Ei onnistu kaikilta!Oikein mallikasta Vuotta 2017 ja seuraan suurella mielenkiinnolla sun uusia juttuja! t.Harrastelija kutoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Harrastelija kutoja ihanasta palautteesta! Mieheltäni löytyy kyllä luovuutta moneen lähtöön, joten miksipä sitä en hyödyntäisi myös omissa projekteissani. Ja tervetuloa seuraamaan myös tulevaa vuotta käsitöiden ja kosmetiikan parissa :)

      Poista