4.7.2015

Terre d´Oc Kaktusviikunaseerumi

Tässä kesää kohti mennessä olen koittanut muokata kasvojenhoitorituaalejani yksinkertaisemmiksi ja toimivammiksi. Tuntuu että purkkia ja purnukkaa on kaapit väärällään, mutta loppujen lopuksi käytän vain muutamaa tuotetta. Testailen eri yhdistelmiä vähän väliä ja en enää hetken päästä muista, mikä kombo oli hyvä ja mikä huono.

Silmänympärysvoiteen kanssa sain asiat kondikseen ja silmänympärysihoni voi erittäin hyvin tällä hetkellä. Kasvovoiteiden kanssa ollaan vielä hieman epävarmalla maaperällä, mutta unelmaseerumini on löytynyt!

Pitkään olin eri vaihtoehtoja puntaroinut. Brändeistä Absolution oli yksi vahva ehdokas ja toinen oli Estelle & Thild. Molemmat vaikutti erittäin hyviltä, mutta "se juttu" puuttui minun ja näiden tuotteiden väliltä. Niinpä jätin seerumiostokset hetkeksi hautumaan.

Seuraavaa kosmetiikkatilaustani tehdessäni, silmieni eteen lävähti niin mahtava tarjous Terre d'Ocin kaktusviikunaseerumista, että sitä ei vain voinut jättää väliin. Tuotteesta olen kyllä kuullut erittäin paljon hyvää, mutta itse en ole sitä koskaan hypistellyt ja ihastellut missään. Pistin seerumin tilaukseen ja jäin innolla odottelemaan, minkä ihmeaineen oikein mahdoin tilatakaan :)



Seerumi oli kauniisti pakattu syklaamin väriseen satiinipussukaan sekä pahvilaatikoon. Ylellinen olo tuli heti, kun pakettia avasi.

Seerumi on ihanan hempeän vaaleanpunaista ja tuoksu huumaava; makea, pehmeä ja tyttömäinen. Pumppupullo on lasia ja 30ml satsina. Pumppu toimii todella hyvin ja annostelu on erittäin helppoa ja tarkkaa. Ainetta saa juuri sen verran kuin haluaa, ei tule liikaturautuksia. Vaikuttavina aineina on mm. kaktusviikunaöljy, hyaluronihappo, pajunkuoriuute sekä pomeranssinkukkauute (jos oikein olen ymmärtänyt INCI:n :).

Seerumi on ollut jokapäiväisessä käytössä muutaman kuukauden ja reilu puolet on vielä jäljellä. Ihoani ei enää kiristä, mutta ei kuitenkaan ole aamuisin lainkaan rasvaisen tuntuinen. Tuntuu. että kasvojeni iho hengittää paremmin ja ihoni hehkuu. Meikin alla tuote toimii täydellisesti.

Kasvovoidetta ei ole tullut käytettyä kuin muutaman kerran seerumin aloittamisen jälkeen. Ihoni voi paljon paremmin hieman kevyemmällä seerumilla kuin "tukkivalla" voiteella, ainakin näin kesäaikaan.

Terren kaktusviikunaseerumin kanssa yhteistyö jatkuu varmasti suoraan uudella pullolla, kun vanha alkaa loppumaan. Jälleen uusi luottotuote käyttöön!


4 kommenttia:

  1. Mitä luulet toimisiko rasvaisemmallakin iholla tuomatta näppyjä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestäsi! Kyllä uskon, että seerumi toimii loistavasti myös rasvoittuvalla iholla. Seerumin koostumus on kevyt, eikä lankaan rasvainen. Varsinkin jos ei käytä mitään voidetta seerumin kanssa, niin varmasti voin suositella testaamaan :)

      Poista
  2. Upeaa, että olet löytänyt Terren ihanan seerumin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Terre on kyllä vienyt sydämeni aivan täysin :) Ihana tuote!

      Poista