26.7.2015

Naisten tuubisukat

Näistä ikuisuus-tuubisukista olen marissut joskus aiemminkin tällä, varmaan vuoden vaihteessa. Pitkän ja kivisen tien, yhdessä sukkien kanssa kuljettuamme, sain ne vihdoinkin tehtyä valmiiksi.

Olen paksumpien lankojen ystävä, jotta tulee nopeasti valmista, en tällaisten "oikeanpaksuisten" sukkalankojen laisinkaan. Varsinkin yksitoikkoisena tuubina tehtynä, näiden tekeminen tuntui kestävän ikuisuuden. Lanka oli Nallen luontopolkua ja sitä kului koko kerä. Puikot oli ärsyttävänkin ohuet, 2,5mm sukkikset.



Ensimmäisen sukan tein todellakin pidemmällä aikavälillä (puoli vuotta), toisen sukan sitten ahkeroin muutamassa illassa. Kärkeen päästyäni, tajusin ettei lanka riitä millään loppusukkaan. Lankaa ei ollut lisää, eikä sitä enää saa mistään, poistoista kun sen ostin joskus aikoja sitten. Eihän siinä mitään, purin valmista sukkaa tarpeeksi ja jaoin langan raidat tasan. Pätkin ja rakensin siis langat kokonaan uudelleen. Kudoin sukat valmiiksi ja päättelin. Olin oikein tyytyväinen, mutta niistä näytti tulleen inasen liian pienet. Sukkien saajalla kun on hieman isompi jalka kuin minulla, niin se jäi mieleni syövereihin muistuttelemaan itsestään.

Tuubisukan kuvio läheltä

Kului tovi ja tein lankojen järjestelyhommia, kunnes löysin pienen nöttösen juurikin tätä samaa sukkalankaa, jota aiemmin olin kissojen ja koirien kanssa etsinyt tuloksetta. Taistelin päässäni kiivaasti, puranko sukat vielä kerran vai annanko jo olla. No, purkuhommiksihan se vielä kertaalleen meni. Purin, kokosin jälleen lisää lankaa ja ei muuta kuin annoin mennä! Nyt sukista tuli sellaiset kuin oletinkin niistä tulevan, oikean kokoiset ja samanlaiset. Sukkien saajakin oli tyytyväinen :)

Painoa sukille tuli 95 grammaa, jonka saan taas iloisena lisätä laihikseeni :)


4 kommenttia:

  1. täälä on inan pienemmän jalan (kun sulla) omistaja jolle sukat olis ollu passelit ens talvea ajatellen.. vink vink..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha... Pidetään mielessä ;) Nämä sukat on siitä kivat, että ne voi laittaa ihan kuinka päin tahansa jalkaan ja aina toimii! Varsinkin, jos käyttää nukkuessaan villasukkia, ei tarvitse miettiä kantapään paikkaa, kunhan vaan sujauttaa sukat jalkaan ja jatkaa unia :)

      Poista
  2. ompa kätevät! varsinkin yöllä puuvillalangasta kudotut olis tosi ihanat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne on todella näppärät! Puuvillalanka käy näihin sukkiin erittäin hyvin, jos ei halua villan lämmittävää vaikutusta :)

      Poista