11.6.2015

Joogasukat

Maatuskoiden teosta jäi valtavasti epämääräisen kokoisia lankakeriä, joista haluaisin päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Joku kerä on melkein kokonainen, mutta sitten on suurin osa niitä ihastuttavia, saat-minusta-ehkä-pari-raitaa- kokoisia settejä.

Löysin mahtavaakin mahtavamman raitageneraattorin netin syövereistä, jonka avulla pääsin kuluttamaan langat varmasti niin, että ne riittävät :) Sinne vaan pistää grammamäärät oikeiden värien kohdalle ja raidoitus on suunniteltu lankojen riittävyyden mukaan. Täydellinen minun tarkoitukseeni!

Sopivat lempparivärit valittuani, ensimmäisistä jämistä väänsin itselleni joogasukat, jotka ovat olleet sunnitelmissa jo jonkin aikaa. Ja kovassa käytössä ne ovatkin olleet heti valmistuttuaan. Ihanat, juuri kesään sopivat sukat, joissa ilmanvaihto toimii täydellisesti!


Ohjeen nappasin ravelrysta ja se löytyy tästä. Lankana käytin 7-veljestä jämiä, väreinä vaalean punainen, violetti ja syklaami. Puikottelin sukkaset nelosen puikoilla 44 silmukalla, mutta L-koon mukaan, tiukkaan käsialaan taipuvaisena. Jotain pieniä muutoksia tein matkan varrella, ainakin nyt tietysti varresta tuli huomattavasti pidempi kuin alkuperäisessä sekä resoria tein vahingossa kerroksen enemmän heti alkuun ;)

Sukat on ihanat, toimivat ja näppärät. Raidat ovat mielestäni näiden sukkien suola, kaikki värit pääsevät oikeuksiina tasaisesti. Siitä kiitos ihanan raitageneraattorin!! <3
Ja mikä parasta, koska nämä aloitettiin terästä käsin, kaiken langan sain loistavasti kulutettua varteen. Lankalaihis eteni jälleen 140 grammalla!


Näitä sukkia on varmasti tulossa vielä paljon lisää :)

2 kommenttia:

  1. hienot sukat mutta huomio kiinnittyi upean väriseen kynsilakkaan varpaissa. mikähän mahtaa olla kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! En meinaa kehtaa edes myöntää, että kynsilakka on jotain ikuisuuden vanhaa Maybellinen kynsilakkaa...Sitä ei varmasti saa enää mistään, niin aataminaikaista se on :) Tarkoituksena käyttää kaikki vanhat lakat pois, jotta voisi ostaa luonnonkosmetiikan versioita tilalle :)

      Poista