29.11.2016

Kuukauden Tuote 11/2016 : Kädentaidot-messut 2016

Tämän kuun tähtijuttu odotti itseään kuun viimeiseen päivään. Tuotehan se ei itsessään ole, mutta puhutaan kuitenkin sen verran isosta ja mahtavasta asiasta, että ei sitä voi vaan sivuuttaa pienellä maininnalla. Marraskuun kruunua saa siis pitää "Kuukauden Tuotteena" Kädentaidot-messut.


Messuthan järjestettiin Tampereella Messu- ja urheilukeskuksessa (ent. Pirkkahallissa) 18.-20. marraskuuta. Kävijäennätys riikkoontui jälleen tänäkin vuonna ja yhteensä messuilla vieraili 44 419 kävijää. Kädentaidot-messujen kanssa oli samaan aikaan myös Antiikki- ja keräilymessut.

Itse pääsin onnellisesti tutustumaan messuihin ensikertaa BLOGISTI-rintamerkin kantajana. Aikaisempina vuosina olen ollut joko vain vieraana tai näytteilleasettajana. Ainut harmitus tuli siitä, että en päässyt messuille kuin vain lauantaina, koska muuten olin iloisesti töissä. Onneksi viime vuoden näytteilleasettajan kokemuksesta oli hyötyä ja messut sai hyvin sisäistettyä ja nautittua myös yhdessä päivässä.

Koska olen 100-prosenttinen nautiskelija, kamera jäi tarkoituksella kotiin ja kaikessa siinä ihastelussa ja kauniiden asioiden muistiin painamisen yhteydessä, en edes tajunnut puhelimen kameraa käyttää. Kun johonkin asiaan kunnolla syvennyn, kaikki muu unohtuu.

Mutta, budjetti pysyi hyvin kasassa ja ostoksia tuli tehtyä. Tässä kaikki ihanat ostokseni:

 
Ensimmäiseksi tuli napattua ilmainen Novitan lehti. Painos on viime vuoden talvinumero. Muutamia mukavia, "ehkä"-sarjaan päässeitä mallejakin on jo löytynyt...

 
Ensimmäisenä ostoksena sai kunnian olla aina yhtä ihanat Sola Saippuat. Viime vuonna nämä ihanuudet olivat meidän naapureita, joten tunneside oli suuri. Ja tietysti kun tuotteet ovat priimaa, mikäs sen parempaa. Halaukset ja kuulumiset vaihdettiin Solan Leilan kanssa, aivan ihana nainen kertakaikkiaan. Ihana startti messuille!
 

 
Seuraavaksi tuli hommattua tulevaan sukkaprojektiini oikean sävyiset langat. Pienessä Nappi Kikka Design Ateljeen kojussa huokui ihana lämpö ja Regian langat lähtivät matkaan. Näistä olisi tarkoitus tehdä jotkut kauniit ja rauhalliset kirjoneulesukat sävysävyyn talvikenkieni kanssa.
 
 
Kustannus-Mäkelä tarjosi tulevien juhlapäivien lahjat äärimmäisen edulliseen hintaan ja kaikki puuttuvat Vallu-kirjat tuli napattua talteen. Rakas kummipoika isoveljineen tulee siis saamaan sarjaan täydennystä lähiaikoina. Nämä Vallu-kirjat ovat parhaimpia pienten lasten kanssa puuhasteluun. Isoista kirjavista, aukeaman kokoisista kuvista pitää etsiä Vallu, sekä hänen muut ystävänsä. Kuvat ovat haastavia ja niitä ei ihan heti kyllä opi ulkoa! Lisäksi koko takakannen aukeama on täynnä mukavia lisätehtäviä, joten kirja kestää aikaa. Ja aikuisetkin uppoutuvat näihin ihan yhtälailla...
 

 
Ja kun osti vähintään kaksi kirjaa, sai kaupanpäälle Ingrid Wikholmin Herkuttelijan cookiet-kirjan. Voi hyvinkin olla, että näin joulun alla täytyy hieman syventyä tähän kirjaan paremmin ja napata joku ihana keksiresepti vaikka joulupöytään.
 

 
Tämän korun tekijästä minulla ei ole mitään tietoa/muistikuvaa, kun kuittiakaan en ostoksestani saanut. Koru on nimeltään enkelinkutsuja, eli sydänriipuksen sisällä on pieni kulkunen, josta kuuluu kaunis pieni ääni. Korun mukana tuli pieni lahjapussukka ja tarina kyseisen korutyypin syntyperästä, joka on espanjalaista alkuperää. Legendan mukaan ennen muinoin enkelit antoivat suojateilleen pienen kellon, jolla he pystyivät kutsumaan enkelin turvakseen pelon iskiessä. Tämä kaunis koru menee joululahjaksi hyvälle ystävälleni, joka itse sai valita mieluisensa.
 
 
Kerttuvillan osastolta jäi käteen ihanan pehmeää Dropsin merino extra fine-lankaa tulevaa omaa huiviani varten. Kaksi juttua on hautunut mielessäni; haluan ihanat kirjoneulesukat sekä rauhallisen ja ihanan lämpöisen huivin itselleni. Ihana pehmeä harmaa tulee siis olemaan sävynä tulevan talven huivissani.
 

Pikkupuoti Erja Raittinen Oy vastasi suloisella pussukallaan ongelmaani. Sopivan kokoista pussia olen haaveillut varvasvälivillalle ja tämä ihastuttava tapaus osui silmääni aivan sattumalta. Villaa ei ole turhan paljoa ja sitä on mukava säilyttää päivän ajan omassa sievässä lammas-pussissa. Villa ei myöskään haissut voimakkaasti, jonka vuoksi olen muutamia kertoja jättänyt villat aiemmin ostamatta. Nyt on nukuttu tyytyväisenä villat varpaiden välissä ja kaikki on vallan mainiosti.

 
Jo viime vuonna Sate-herkkutuotteen suklaat veivät kieleni mennessään ja tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Niin ahneesti tuli suklaata syötyä, että toinen ostoksistani tuli jo hävitettyä parempiin suihin ennen kuvienottoa, löysin vain pelkän pussin yläosassa olleen etiketin.
 
Karpalo tummasuklaalohkot olivat rouhean reiluja paloja, joissa oli sopivassa suhteessa kuivattuja karpaloita. Nämä olivat kyllä oikeastaan vähän liiankin hyviä, koska käsi ei meinannut pysyä pois pussista.
 
Tumman suklaan suurena ystävänä toisena tuotteena tuli ostettua 80% Uganda Musta tuntuu-sukulaatia, joka oli aivan täydellisen makuista! Voimakas, täyteläinen, pehmeä ja koko suun valtaava kaakaon maku, siitä tykkään. Mitään pistävää tai kitkerää makua ei tästä suklaasta irronnut, mikä tuppaa olemaan monien todella isoprosenttisten suklaiden ongelma. 


Deli-osastolta palasimme vielä pikapyörähdykselle käsitöiden maailmaan ja Taito Pirkanmaan isosta osastosta oli pakko ottaa matkaan sukka-heijastin. Periaatteessa en sitä olisi tarvinnut, mutta kun se vain oli ihan pakko saada keikkumaan takkiini/laukkuuni, kassan kauttahan sitä mentiin. Ja no, onhan se nyt pirun suloinen ja ihana! Ja hieman tavanomaista heijastinta suurempi, joten näkyvyyskin on hyvä. Eihän turvallisuudesta kannata tinkiä, varsinkaan kun voi olla näin tyylikkäänä liikkeellä :)

 
Suurta huvitusta kanssakulkijoissa herätti Nappi Kikan "pussinkorvaaja", ihastuttava vaaleanpunainen ämpäri. Kaikki tavarat olivat todella kätevä kantaa siinä ja lisäksi puuttuvan marjaämpärin tilalle saatiin korvaaja samalla. Ämpärini herätti huomiota niin messuvieraissa kuin näytteilleasettajissakin, joista osa jopa kyseli nerokkaan ja omaperäisen pakkaustavan alkuperää.
 
Kädentaidot-messut ovat kyllä kenelle tahansa suositeltava tapahtuma. Kaikkea käsillätehtyä kun löytyy laidasta laitaan A:sta Ö:hön. Lisäksi pieni Muoti-puoli sekä Deli-osasto ovat kiva lisä. Se on mahtavaa miten monet pienet tekijät pääsevät parrasvaloihin kaikkien isojen nimien rinnalle käsi kädessä :) Vielä kun huilauspaikkoja olisi enemmän niille, joiden jalat eivät jaksa tuntien talsimista, niin kaikki olisi täydellistä.
 
Ensi vuonna taas uudelleen, se on varma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti